Islamtieto.com Foorumin pššvalikko
RekisterŲidyHakuOhjeKšyttšjšlistaKšyttšjšryhmštKirjaudu sisššn
Neljännen maailman puheenvuoroja:Intia/Kashmir

 
Vastaa viestiin    Islamtieto.com Foorumin pššvalikko » Islamin vastainen sota, Guantanamo ja salaiset kidustusvankilat Nšytš edellinen aihe
Nšytš seuraava aihe
Neljännen maailman puheenvuoroja:Intia/Kashmir
Kirjoittaja Viesti
Mzlm



Liittynyt: 05 Kes 2010
Viestejš: 478

Lšhetš Nelj√§nnen maailman puheenvuoroja:Intia/Kashmir Vastaa lainaamalla viestiš


01 - Rajasthan
02 - Nepal
03 - Kashmir
04 - Krshnan morsian

Kirjoitettu "sivutuotteena" kesällä 2017-2018

01 - Rajasthan

Australialaisen kirjailijan Robyn Davidsonin artikkelista "Wandering with India's Rabari" National Geographyn syyskuun 1993 numeroon.

"Et koskaan ole yksin, oli maisema miten tyhjä tahansa", sanoo ulkomuodollaan herättää huomiota tiellä rabarien perinteisellä kotialueella Rajasthanissa.

Gujaratin maakunnassa ryhmä rabareja ovat Phagu Bhain eli mukhin johtamana jättämässä kylänsä Kutchin alueella lähteäkseen etelään läpi meren ja erämaan viereiseen Saurashtran alueelle ja palata takaisin Kutchiin monsuunisateiden tullessa. Kamelini olivat jääneet Jodhpuriin. Bhujissa tapasin nuoren miehen Ram Rahimin, joka lähtisi ajamaan takanani kuorma-autoa. Työnsin kamani jeeppiin ja suuntasin kohti Ramakrishnania ystävieni kanssa. Kohtasin jo lähteneen leirin illansuussa lähellä Morbin kaupunkia. Ystäväni ja jeeppini lähtivät Ram Rahimin saattamana takaisin Bhujiin. Minulla ja "perheelläni" oli ehkä kaksikymmentä yhteistä sanaa.

Yritän kirjoittaa, mutta sanat tuntuvat katoavan. Kuulen nimeni, naiset puhuvat minusta mutta he puhuvat gujaratia, hindin sukulaiskieltä. Heidän mielestään nimeni on naurettava -Robyn- joten he kutsuvat minua Ratti Beniksi (Veren sisar, huoh). Silmäluomeni painavat raskaina ja unen ja hereilläolon välimaissa ymmärrän äärettömässä helpotuksessa kaikki heidän sanansa, löydän itseni kahlittuna suunnattomaan yksinäisyyteen. Ajaudun uneen. Naiset puhuttelevat minua, mutta tahdon vain ravistella päästäni hiekanpölyn pois. He huutavat kuin olisin kuuro tai idiootti. He laittavat kynän käteeni, tarkoittaen että kirjoittaisin ja muistaisin ulkoa nimiä -setiä, serkkuja, tätien aviomiehiä- käskien kuin harakat.

"Ratti Ben, cha pio -ota teetä."

Karavaanin johtajan vaimo Naqi nojaa minua kohti teekuppi kädessään ja huolestunut hymy kasvoillaan. Hän viittilöi, että minun on nukuttava jossain muualla...skorpioneja, skorpioneja. Oma kannettava kotoni on lähellä naisia, toisella puolella Naqi ja hänen tyttärensä Jaivi, Latchi ja pieni Hatti. Toisella puolella Phagun veljentytär Parma ja tätinsä Lakhmi. Pukeutuneina tyylikkääseen mustaan ja hopeajalokiviin he ovat häikäiseviä. Tunnen itseni alipukeutuneeksi. Mietin, olisiko pitänyt pakata helmiä kevytvillaisten vaatteideni sekaan. Yö alkaa laskeutua ja mustiin pukeutuneet naiset kantavat suuria kasoja piikkioksia päidensä yläpuolella nuotiolla poltettavaksi puuksi, muut naiset kävelevät kaivolla ja kantavat päidensä yläpuolella ruukkuja ja astioita täynnä vettä. Miehet kaitsevat lampaita. Perheet majoittuvat kotoihin, jonne asetellaan myös ruoat ja satulat suojelemaan niitä termiiteiltä, joiden ruokahalu voi raastaa nahat silkaksi pölyksi. Naiset ja lapset nukkuvat kodoissa ja miehet vuorovahdein nukkuvat taivasalla. Kamelit on sidottu kukkulalle laiduntamaan ja leirin keskellä keittonuotiot välkehtivät laventelien pölyn seassa. Kolme kiveä on muodostettu kolminuotioksi, jonka edessä naiset vaivaavat taikinaa. Päänsä yli vetämäänsä huiviin pukeutunut nainen kutsuu minua teelle, hänen ornamenttinsa välkkyvät liekkien heijastamassa valossa ja hänen liikkuessaan hänen helynsä helisevät. He arvelevat etten selviäisi, jolloin naiset kuorona totesivat:

"Otamme hänet mukaan, jos hän suostuu tatuoimaan niskansa, kasvonsa, kätensä ja jalkansa. Jos hän tekee reiät korviinsa, hopearenkaita varten. Jos hän pystyy juomaan vihreää tai mustaa kaivovettä. Jos hän pärjää päiviä ilman vettä, lampaan tai kamelin maidolla."

Naqi keskeytti, otti kätensä omiinsa ja sanoi: "Emme voi ottaa sinua, koska se on sinulle liian rankkaa ja liian vaarallista. Toiset saattavat ajatella, että olemme kidnapanneet sinut. He laittavat meidät vankilaan".

Pelko ja epäilyt seuraavat rabareja joka paikkaan. Viidakoissa sudet, sakaalit ja hyeenat käyvät
paimenien kimppuun ja metsissä hiipivät dacoitit, bandiidit. Tappelut rabarien ja paikallisväestön välillä ovat tavallisia ja ihmisiä kuolee, pistooli tai kivääri välttämätön turvaksi. Rabareilla on vain sauvat ja lingot. Viime vuonna dacoitit kidnappasivat rabarimiehen, jolta murrettiin jalat kun perheellä ei ollut varaa lunnaisiin. Usein bandiidit kidnappaavat naisia mielihyväkseen ja "silloin lunnas onkin suuri."

Intian järjestelmä on läpeensä korruptoitunut, rabareilla ei ole lakia, johon luottaa eikä sosiaalista turvaverkkoa ylittäen perheen ja kastin rajat.

Matka on täynnä jatkuvia taistoja ja ongelmia: Rabareilla ei ole rauhaa päivin eikä öin. Maanviljelijät uhkailevat, poliisi häiritsee. Politiikot vaativat lahjuksia laiduntamista vastaan.

"Kerran olimme kuin kuninkaat. Nyt meitä kohdellaan kuin koiria."

Minulla on aivan liikaa kannettavaa yhdelle pienelle kamelille. Olen huolissani. Phagu viittilöi käsiään merkiksi, että ei ole mahdollisuutta kuin jättää. Pakkaamme kaiken, mutta Phagu ja minä otamme lyhyemmän reitin, läpi Morbin keskustan. Muuten on kuljettava pitempää reittiä, välttämään lahjusten maksaminen "vartioiville" upseereille.

Tie on täynnä rekkoja, busseja, skootteririksoja, lehmiä ja kärryjä. Phagu viittilöi, että kuorma on purettava. Kun aloin tehdä tätä tottelevaisesti, kaikki alkoivat nauraa. Phagu viittilöi, että minun on vain levättävä ja Naqi alkaa purkaa kuormaani. Hän taputtelee minua olkapäähän ja kävelee pois.

Tuntuu olevan kiire saada kaikki valmiiksi yön laskeutumiseen mennessä. Naiset juoksentelevat avojaloin kivien ja piikkien yli, jahdaten lampaita. Yritän auttaa heitä, mutta heti kun kosketan eläintä, koira puraisee minua. Purppurasilkkiseen turbaaniin pukeutunut poika yrittää selittää minulle, mikä lammas kuuluu mihinkäkin leiriin. Kun menen muiden naisten kanssa kaivolle, kylänmiehet seurailevat kuin joukko meluapinoita.

Herään kahden tunnin yöunen jälkeen miesten vihellessä ja töräytellessä ääniä laumoilleen. Yöllä vahtineet takovat sauvoillaan maahan aiheuttaen esineissä helinää tai kikatellen minulle yrittäessäni hätistää ja sadatella lampaita pois kodoltani. On olemassa erilaisia kutsuääniä lampaille: yksi aamulla liikkeellelähtöön, yksi veden äärelle ja jokainen mies tuntee oman lampaansa ja lammas isäntänsä ja lauman jäsenet osaavat erkaannuttaa itsensä omaan laumaansa oman paimenensa taakse.

Taivaan valjetessa keräännymme nuotioiden ympärille juomaan teetä. Naqi viittilöi, olenko jo puhdistanut hampaani ja ojentaa minulle akaasiapuun oksan. Puren ja syljen puoli tuntia. Joka aamu roti, leivänlätty, piimästä, mausteista, suolasta sokerisulassa valmistettu keitto, tuoretta vuohenmaitoa ja maustettua teetä. Phagu leikkaa vuohilta villaa ja pyörittelee sen mytyiksi myytäväksi kaupungissa. Aamiaisen jälkeen paimenet palaavat laumojensa luo, kamelit laiduntavat vapaasti. Puolenpäivän tienoilla teemme lähtöä. Jätän tavarani luotettavan kyläläisen hakiessa ne myöhemmin. Ottaessani paikkani naisten, lasten ja kamelien rivissä valmiina kohti tyhjyyttä, jokin alkukantainen henki minussa tuntuu sanovan: "Tätä varten lajimme on muovattu". Karavaani tuntuu kulkevan kuin juna raiteillaan, pysähtyen määränpäässään padolla, jossa vesipuhvelit ulostavat ja ihmiset pesevät vaatteitaan. Meille se on juomien täydennyspaikka.

Yritin ottaa kylvyn heittämällä sangosta päälleni vettä, mutta lapset seurasivat katsomaan. Uhrasin puhtauteni säädyllisyydelleni pitäen housuni jalassa.

Hänen tyttärensä Hatti on kaikista rakkain ja hemmotelluin Phagun ja Naqin lapsista. Hän määräilee, kohottelee nyrkkiään ja alaleukaansa. Hänen vanhemmat sisarensa laittavat ja koristelevat hiuksiaan rohkaisten tätä jo ylikehittyneeseen turhamaisuuteen. Ja iltaisin, kun vanhemmat pojat tulevat he kysyvät ensimmäisenä Hattia, joka ryömii heidän päällään. Hänen julkeutensa nähdään viehättävänä luonteenpiirteenä itsenäisyydestä - tarvittavaa harjoitusta itsepäisyydessä rabarien ihailemaa.

Leirin lapset imitoivat kaikkea karavaanissa tapahtuvaa, kantaen omia kulhojaan päidensä päällä, leikkivät leiväntekoa, nuorimmat pojat ovat polttelevinaan piippua ja katselen kädet lanteillaan kaukaisuuteen. Kahdeksan-yhdeksänvuotiaina he lähtevät aamuisin leiristä miesten kanssa. Useimmat näistä lapsista ovat jo luvattu avioliittoon. Lasten avioliitot ovat laittomia Intiassa, mutta joiden kastien keskuudessa on häpeä jos tytär tulee murrosikään vielä vanhempiensa kodissa. Rabarien keskuudessa naitetut tytöt pidetään kodeissaan vanhempiensa luona murrosiän alkamiseen saakka. Tosinaan jopa kolmikymppisiksi. Jotkut voisivat ajatella rabarinaisilla olevan haastavaa, mutta ajattelen toisin. Heidän arvonsa ihmisinä heijastelee korkeaa morsiusrahaa: heillä on omaisuutta avioliiton jälkeen aviomiehensä perheeltä ja perien äitinsä jalokivet ja vaikka he eivät istukaan kokouspöydissä, panchayateissa, kellään ei ole epäilystäkään etteikö heillä olisi tasa-arvoinen asema kumppanina kotona. Heidän työtään arvostetaan yhtä paljon kuin miesten. He voivat käydä ostoksilla ja käydä kauppaa ilman esiliinaa tai naamansa peittämistä.

Sukupuolten välinen valta on tasapainossa, tuottaen vakautta naisille ja arvostusta miehille. Kauneus on lyhyt tuska nuoren naisen kaulalla, hänen kaulaansa tatuoidut symbolit menestystä ja hyvinvointia. Rabarinaiset koristelevat samanlaisilla symboleilla jalkansa, käsivartensa ja kasvonsa. He myös pukeutuvat koko perheen vaurauteen, luovuttaen arvokkaita jalokiviä äidiltä tyttärelle. Häitä varten myös vieras koristautuu hienoimpiin hopeisiinsa. Nuorella sulhasella on punainen turbaani, kaulalla sahraminkeltaisista kukista kiedottu lei ja otsalta alas nenänvartta pitkin maalattu punainen viiva. Häät järjestetään yleensä Akha Teejin aikaan kevään kuumimpina kuukausina ja juuri ennen monsuunisateita. Avioliittoseremoniat käynnistetään Rajasthanissa usein yöaikaan, joten jo hyvissä ajoin iltapäivällä kolme tyttömorsianta tässä kuivassa maassa Intian pohjoispuolella alkoivat valmistautua häihinsä. He seisoivat vierekkäin, kylän naisten pidellessä saria heidän yllään peittona, pirskotellen saippuaista vettä metallisesta pannusta heidän päihinsä. Kaksi morsiamista, Radha ja Gora ovat sisaruksia, 15-ja 13-vuotiaita, tarpeeksi vanhoja ymmärtämään, mitä on tapahtumassa. Kolmas, heidän sisarentyttärensä Rajani on viisivuotias pinkissä, olkapäissä perhoskuvioidussa teepaidassa. Sulhaset ovat matkalla omasta kylästään kilometrien päästä. Kenelläkään ei ole rahaa elefanttiin tai satuloituun hevoseen, joita tarvittaisiin sulhasen seremonialliseen saapumiseen häihin, joten he tulevat autolla, mieli korkealla ja humaltuneina.

Häät olivat salaiset ja laittomat, paitsi kutsutuille vieraille.Sisarusten maanviljelijäisä on ylpeä ja varautunut ohjaillessaan vieraita pitkin kivikkoista tietä kohti tolppiin aurinkosuojaksi vedettyjä kirkasvärisiä silkkipeittoja. Hän tietää, että jos lahjomaton poliisi saisi tietää, häät keskeytyisivät, tulisi pidätyksiä ja perheelle häpeää. Rajani oli isännän tyttärentytär, joka asui isovanhempiensa luona. Hänen äitinsä muutti miehensä kylään ja miehen huhuttiin olevan huono maanviljelijä ja juovan paljon. Kyläläiset kertoivat, että isoisä rakasti Rajania eniten, mikä näkyi tavassa jolla hän oli järjestänyt hänelle sulhasen kunnioitetusta perheestä, johon myös hänen tätinsä Rahda on avioitunut. Näin Rajani ei jäisi yksin intialaisen seremonian miehelään siirtymisengaunan jälkeen. Kun intialaiset tytöt naitetaan lapsena, gauna tapahtuu murrosiässä, joten Rajani tulisi vielä asumaan muutaman vuoden isovanhempiensa kanssa. Kyläläiset sanovat Rajanin isoisän tehneet hyvin suojellessaan lasta sen ajan ja julkistaneen avioliiton.

Naiset rakastivat pukea minua. Läsnäoloni toi tauon kylän elämän samankaltaisuudesta. Eräs nainen alkoi synnyttää. Hän ehti lakaista asujaimiston, lypsää lampaat ja hoitaa muita lapsiaan.

Vastasyntynyt syntyi pieneen huoneeseen öljylamppujen loisteessa isoäidin toimiessa kätilönä.

Shobha oli 17-vuotias koululainen ja naimisissa kahdeksanvuotiaasta saakka:

"Kauniita uusia vaatteita. En tiennyt avioliiton tarkoitusta. Olin hyvin onnellinen."

Shobha oli nähnyt nuoren aviopuolisonsa jo häissä, mutta vain lyhyesti. Shobhan oli onnistunut lykätä gaunaa. Hän katseli poispäin kysyessäni häneltä puolison antamaa vaikutelmaa. Hän sanoi, ettei puoliso ole kouluttautunut. Hän pudisti päätään: Ei, ei olisi mitenkään mahdollista, että hän häpäisisi vanhempansa lykkäämällä gaunaa vuosikausia.

"Minun on oltava hänen kanssaan. Laitan hänet opiskelemaan ja ymmärtämään asioita, mutta en aio jättää häntä."

Vieraillessani Shobhan kylässä, hänen vanhempansa tarjosivat joka kerran maustettua teetä parhaimmista kupeistaan. Shobha oli selvittänyt, miten taloon saataisiin sähköt jotta sisarukset voisivat opiskella pimeän laskeuduttua.

"Shobha opetti minut kirjoittamaan nimeni. Nyt voin allekirjoittaa papereita", Shobhan äiti sanoo.

Aviomies soittaa Shobhan kännykkään, tahtoo tavata. Isoäiti tahtoo gaunan ennenkuin hän vanhenee.

Vanhempi nainen hyssytteli ja sai kääntämään huomion minuun. Hän ei uskonut, etten ymmärtäisi mitä hän sanoo, joten hän laittoi kasvonsa hyvin lähelle omaani ja toisteli kyselyä. Elekieli on universaalia, täytyy sanoa joten lopulta ymmärsimme toisiamme. Ei, minulla ei ole lapsia. Miksi, ajattelin nopeasti. No, mieheni kuoli nuorena. Vanhemmat kuolleita. Onko veljiä? Yksi sisko. Tragedian huokaus täytti ilman. Siskollani on neljä lasta. Kunnioittava hiljaisuus sen läsnäollessa, jolla on ollut niin huono onni. Tunsin, että tarvitsen kipeästi savuketta.

Tupakoiva nainen ei mitenkään tulisi kysymykseen, mutta kun mellakka oli laantunut sain niin vahvoja halauksia, että sillä olisi laitettu hevosetkin tainnoksiin. Sitten puhuimme tai pikemminkin elehdimme seksuaalisuudesta eleillä. "Onko minulle sallittua ottaa uusi aviomies?" Puoli tuntia myöhemmin kompuroin jhumpasta ulos hikisenä, mutta pidellen monen uuden yhtäkkisen ystävän karaistuneita käsiä. He olivat luulleet minun olevan naiseksi pukeutunut mies, yksi tekosyistä olla ottamatta minua matkalle mukaan. Monista esitetyistä syistä tämä oli kaikkein lamaannuttavin.
Viikkoon en nukkunut enempää kuin kaksi tuntia yössä. Pölyn takia kurkkuuni sattuu ja lämpötilani vaihtelee. He ehdottavat minulle mennä takaisin Bhujiin. Haluavatko he todella minun lähtevän? Asetin telttani nukkumista varten, mutta lampaat viettivät koko yön tallaten sen päälle ja kaksi vietti yönsä teltassa. Viime yönä vein makuupussin kymmenen metrin päähän laumasta ja nukahdin autuaaseen tietämättömyyteen. Kukaan ei nähnyt minua, kun kaikki olivat enon leirissä laulamassa, mutta heräsin naisten takia, mustia haamuja tähtitaivasta vasten. He kertoivat, miksi pukeutuvat mustiin. Kauan sitten rabarit elivät Rajasthanissa, Jaisalmerin raja rakastui kauniiseen rabarinaiseen. Mutta hänen perheensä sanoi: "Vaikka oletkin kuningas, tyttö ei voi avioitua kastin ulkopuolelle." Tämä ei miellyttänyt kuningasta. Rabarit tiesivät, että heidän oli paettava.

He istuivat ympyr√§√§n, heittiv√§t suolaa kupilliseen vett√§ ja joivat, vannoivat etteiv√§t en√§√§ maistaisi sen maan suolaa. Niin he l√§htiv√§t, rajan sotilaat kannoillaan. Oli veril√∂yly. Enemm√§n kuin my√∂nty√§ kuninkaalle, tytt√∂ rukoili √Ąiti Maata pelastamaan h√§net. Jumalatar avautui ja nieli h√§net. Siit√§ l√§htien Kutchiin l√§hteneet rabarit ovat pukeutuneet mustaan suremisen merkiksi ja paikka, jossa nainen kuoli on heille pyh√§. Rajasthanin ja Kutchien rabarien v√§lill√§ ei ole juurikaan avioliittoja. Kun on kerran j√§tt√§nyt paikan, joka satuttaa, kaikki yhteydet rikotaan. He m√§√§r√§siv√§t minut takaisin telttaani. Raivosin, kun he eiv√§t tajunneet etten voi pysy√§ matkassa ilman unta. He vain naureskelivat. "Jos nukut t√§√§ll√§, Phagu l√§hett√§√§ sinut takaisin Bhujiin." Koko y√∂n lampaat ja vuohet pureksivat ja yskiv√§t. Niiss√§ on niin paljon tauteja, ett√§ ovat h√§tin√§ elossa, mutta kuitenkin pureksivat maan kuivaksi. Intian suuri maha, kaikki ruokkivat jotakuta toista. Inhotti.

Makaan selälläni kämmenpohjat ylöspäin, täyden uupumuksen asennossa. Jossain kesken unen tunnen jotain viileää ja painavaa vasemmalla kämmenpohjallani. Ajattelen "painukoot helvettiin. Laittavat maata kämmenelleni keskellä yötä. Tämä on jo liikaa." Heitän sen pois ja näen sen muuntuvan s-kirjaimen muotoon. Käärme laskeutuu jonnekin jaloilleni tavaroideni sekaan. Valotan taskulampulla. Se näyttää harmittomalta, tuijottaen minua luottavaisesti. Se on kiemurrellut kämmenelleni etsien lämpöä. Minulla ei ole keppiä, joten joudun kutsumaan miehet. Merkkikielellä osoitan, että mies pitelisi kepillään käärmettä aloillaan, samalla kun otan pään takaa kiinni ja heitän sen pois. Mies näytti ymmärtäneen väärin, sillä hetken kuluttua jäljellä on vain verta ja paloja kaikkialla seinillä. Otan palasen myöhempää tunnistusta varten. Myöhemmin selviää, että se oli kraitti, käärmeistä tappavin.

Kävelemme pitkän matkan 24:nä päivänä, 20 kilometriä tai jotain, ohittaen muut rabari-ryhmät laumoineen ja kamelijonoineen. Monta letkaa on perässä ja monta edessä, lampaiden aalto aallon jälkeen Kutchista. Yläpuolellamme lentävät kurjet, seuraten satoja, kuten mekin.

Rabarit olivat vain vitsailleet Bhujiin palaamisestani, koska ajattelivat minun tarvitsevan mielenpiristystä. En näyttänyt onnelliselta, he olivat huolestuneet minusta. He tahtoivat minun olevan mukana, mutta teroittivat että minun ei pidä nukkua letkan ulkopuolella ellei minulla ole pistoolia. Lopulta päätettiin, että voin nukkua teltassa lauman ulkopuolella, mutta kepin kanssa varmuuden vuoksi.

Samana iltana Phagu virnistäen sanoo:

"Divalin [hindujen valon festivaali] jälkeen oletan sinulle olevan parempi palata Bhujiin."

Kaikki odottavat jännittyneesti, teeskentelen purskahtavani itkuun, hieroen silmiäni kuin pikkulapsi. Kun he lopettavat nauramisen, Phagu pyyhkii silmiään turbaaninsa hännällä ja sanoo:

"Ei, ei, Ratti Ben. Voit olla kanssamme niin kauan kuin tahdot."

Divalin jälkeen alkavat tuulet, aivan kuten Phagu sanoi niiden alkavan. Minulle ne ovat englantilaisen kesän raikkautta, mutta rabareille ne ovat arktisia hyökkäyksiä, tautientuojia. Monet letkassa kärsivät malariasta tai influenssasta.

Jos olemme lähellä kaupunkia tai kylää, ihmiset kävelevät kilometrejä päästäkseen lääkäriin. Jos ei, he vain yksinkertaisesti kävelevät. Minäkin tunnen itseni sairaaksi ja syön kourallisen antibiootteja mutta en tarvo epätoivossa. Olen oppinut sivuuttamaan epätoivon tai sitten suhtautumaan siihen huumorilla.

Kerran kävelimme kahdeksan kilometriä paikalliselle lääkintäklinikallle, pieneen huoneeseen täynnä väriseviä harmaaihoisia ihmisiä.

"He eivät tunne saavansa rahoilleen vastinetta, jos en anna piikkiä", sanoo lääkäri osoittaen vanhoja ruiskeita. "Ihmiset haluavat tuntea olonsa paremmaksi tunnissa, mutta pelkään että hoidamme oireita, emme syytä."

Meidän sairastuneemme saivat ruiskeensa ja sen jälkeen shoppailemaan. Seurueeni teki kaikkensa puolustaakseen minua kyläläisiltä. He tiesivät minun vihaavan ihmisjoukkoja. Kylän lapset huutelivat: "Haamuja, haamuja, Bhut Bhut!" Kiirehdimme takaisin jauhon, sipulien ja lasten makeisten kanssa.

"No Ratti Ben, nyt sinäkin olet bhut kuten mekin", Parma hymyili ja sovitteli painavaa kantamusta pääni päälle.

Kahdeksan naista istuu kanssani ympyrässä laavun alla, ommellen pieniä pistoksia gudioooni. Käteni on jo krampissa, mutta jos joku herkeää, Naqi huutaa "Karo!", jatkakaa, aivan kuin olisimme kiipeämässä vuorta. Solidaarisuuden tunne on syvä, paljon naurua, tarinointia, kuiskattuja kertomuksia. en uskonut koskaan nauttivani ompelupiiristä. Koska he auttavat minua, he odottavat minun myöskin valmistavan teetä. Kompuroin ympäriinsä ja saan raapooksen piikkipensaasta. Latchi luo minuun kömpelöille aikuisille osoitetun teini-ikäisen katseen, ottaa minulta tulitikut ja määrää minut takaisin laavun alle. Pidämme tauon ompelemisesta ja juomme teetä. Kun minulla on vaikeaa, he keskeyttävät työnsä ja hymyilevät minulle, tai kuiskaavat pimeyteen: "Mene nukkumaan, Ratti Ben." Vanhat naiset ovat koukussa kaikkeen, kuten valkoiseen kiteeseen jota he vetävät pienistä lasipulloista ja hierovat sitä silmiin, mikä saa heidän silmänsä vuotamaan vuolaasti. Minunkin on kokeiltava. Tuntuu kuin kuumennettuja tikareita työnnettäisiin silmämuniin ja väännettäisiin. Pelkästä tahdonlujuudesta en huuda kivusta. Mitä varten tämä on? Kysyn. Silmien "puhdistamiseksi". Miksette ota käytännöllisempiä lääkkeitä mukaanne, kuten tabletteja ja antibiootteja. "Otamme kyllä, Ratti Ben, jos sanot niin", he vastaavat huumorilla. Parempi olisi ottaa lääkkeitä lampaille, jotka kärsivät suonikohjuista, ruokamyrkytyksistä ja madoista.

Myöhemmin jotkut muslimit saapuvat ostamaan pari lammasta teurastusta varten. Se tehdään jotenkuten salamyhkäisesti, sillä rabarien hindusäännösten mukaan heille on kiellettyä syödä tai edes käsitellä lihaa. Mutta siirtyminen vaatii jotakuinkin hölläkätisemmän asenteen ankariin palvontamuotoihin. Rabarien keskuudessa oli solidaarisuuden tunne muiden laiduntajien kanssa, muslimien ja hindujen välillä yhtälailla ja taloudelliset seikat olivat tärkeämpiä kuin uskonnollinen dogmi.

Istuimme jhumpassa, pyöreässä mudasta rakennetussa rakennuksessa, minulla puuvillapyjama ylläni, hiukseni nutturalla ja ilman meikkiä tai jalokiviä katselin kahtakymmentä upeinta olentoa kuviteltavissa, silmissä kajaalia, täydelliset valkoiset hampaat, renkaita kainaloon asti, korvarenkaita ja nenärenkaita ja hopeahelyjä molemmissa nilkoissa, värikkäissä vaatteissa, hopeareunuksisissa.

Täysi kuu taivaalla väistyy herätessäni aamulla. Sadat kurjet lentävät vedenmuotoissa asetelmissa matalalla leirimme yllä. Parma näkee minun katselevan niitä ja sanoo:

"Ne ovat meren tuolta puolen. Aivan kuten sinäkin. Pian sinäkin lähdet takaisin omaan maahasi ja unohdat meidät."

Joka päivä vihaiset maanviljelivät heristävät sauvojaan ja lähtemään heidän mailtaan. Heristävät sauvoillaan naisia. Yksi tulee leiriin ja uhkaa tuoda kaverinsakin paikalle melskaamaan. Phagu antaa hänele viisi rupiaa -viisi senttiä- ja teetä.

Phagu päättää, että letkamme on jakauduttava kolmeen. Pienemmät laumat ovat vähemmän uhkaavia maanviljelijöille, jotka joka päivä vihaisina saapuvat karkottamaan mailtaan ja heristävät sauvoillaan naisia.

Viimeisenä iltanani kielimuuri tuntuu murenevan ja voin keskustella ensimmäistä kertaa lähes sujuvasti. Phagunin poika Arjun kertoo ihailleensa jeeppiäni. Hän tahtoo kuljettajakseni.

"Mutta minulla on jo kuljettaja ja ethän sinä osaa ajaa", vastustelen.

"Sinä voit opettaa minua."

"Mutta miksi tahdot jättää laumasi? Rahastako on kyse? Onko se sitten työn vaikeudet ja vaarat?"

Ei, ei.

"Kaikki jatkuvat tappelut ja vaikeudet", hän vastaa.

Viimeisenä päivänäni naiset tulevat jättämään minulle hyvästit, kantaen ruukkuja päidensä päällä ja laulaen. Olen itkemäisilläni. He kiusoittelevat minua, tietenkin. He tuntuvat olevan kaikista epäsentimentaalisimpia ihmisiä. Koko aamun Phagu on kävellyt ympäriinsä ja pidellyt kädestäni.

Hän haluaa ostaa Ram Rahimin, mutta kieltäydyn. Keltasilmäinen koira, joka on nukkunut teltassani tulee sanomaan hyvästi, antaen minun silittää päätään. Phagu sanoo:

"Ota koira ja jätä meille jeeppi."

Sitten on halailua, kämmenpohjien suutelua ja lisää halauksia.

Erkanen laulun ääniin.

"Kaikki on hyvin. Olemme täällä jokainen. Ei ole olemassakaan sellaista kuin olla yksin."




02 - Nepal

Maailman 1,2 miljoonaa seksiorjaa muodostavat vain neljä prosenttia maailman kaikista orjista, mutta heillä tienataan 40 prosenttia orjuuden tuotoista. Mumbailaisen bordellin voittomarginaali on yli 70 prosenttia, kun esimerkiksi hakukone Googlen voittomarginaali oli vuonna 2009 kaksikymmentäkahdeksan prosenttia. Joka vuosi noin 12 000 tyttöä viedään Nepalista ja myydään Intian bordelleihin. Intialaisessa seksiteollisuudessa työskentelee noin 200 000 nepalilaista tyttöä, monet heistä alle 16-vuotiaita. Vuonna 2010 estettiin 1618 tyttöä päätymästä Nepalista Intiaan seksityöläisiksi -kuitenkin samaan aikaan 12 000 tyttöä päätyi Intiaan.
Mumbain esikaupunkien lähiöissä kaksitoistavuotiaan prostituutioon (yleensä pakotetun) tytön voi ostaa alle kymmenellä eurolla. Maksamalla pari euroa lisää ei tarvitse käyttää kondomia.

"Nepalilaiset tytöt näyttävät viattomilta ja puhtailta. He ovat raikkaampia kuin intialaiset tytöt, koska he ovat kasvaneet vuoristokylissä", kertoo seksiä ostava vierastyöläinen.

"You want a fresh girl that no one has tasted?"

Bordellin katossa pyörii ruosteinen tuuletin. Ihmisen hinta on niin halpa, että paikalla on jopa päiväpalkkaisia ja riksakuskeja. Kevyesti pukeutunut tyttö heilauttaa jalkaansa, potkaisee sandaalit jalastaan ja johdattelee ostajan peremmälle käytävään.

Toiminta orjakauppaa vastaan synnyttää uusia orjareittejä, lisää lahjuksia poliiseille ja enemmän väärennettyjä passeja.

"Rajojen valvonnalla ei ole merkitystä, koska kuljetuskustannukset ovat mitättömiä ja köyhiä tyttöjä on tarjolla rajattomasti", kertoo kirjan Sex Trafficking kirjoittanut intialais-amerikkalainen Siddharth Kara.

Sinä yönä Poonam Thapa ei nukkunut. Suuret odotukset pitivät hänet valveilla. Työkaverina ollut nuori mies omenatehtaalta oli houkutellut Poonam karkaamaan mukanaan Intiaan. Siellä he voisivat elää onnellisina. Poonamilla ei ollut perhettä ja ajatus houkutteli. Poonam oli 14-vuotias. Hän muisteli kaikkea, yritti nukkua mutta muisti tapaamiaan ihmisiä. Ja ihmisiä, jotka olivat joskus loukanneet häntä.

    Now it's the same as before
    and I'm alone again

    With no sorrow for myself
    And I'm blaming no one else

    And closing my eyes
    And seeing you standing there

    Now it's the same as before
    You've touched me with your love

    And though you're in my heart
    We're still a world apart
    As now I'm back to the time
    Where I would search for a dream
    But no use to try anymore as before
    Someday I'll die, and maybe then I'll be with you

    So I'm closing my eyes
    To hear the people laugh

    For they're all aglow
    Not knowing where to go

    But is it asking too much
    When the question is what to do
    With the life I'll have
    It seems I know nothing now
    Except my love for you
    And the strength in my hands
    To go on feeding your smile


Bussimatka Nepalista Intian Mumbaihin kesti monta päivää ja monta yötä. Perillä matkakumppani vei Poonamin huoneeseen, jossa oli paljon lapsia, osa häntäkin nuorempia. Matkakumppani katosi. Poonam ihmetteli, miksi kaikki tytöt puhuvat 'asiakkaista'.

"Mitä asiakas tarkoittaa?" hän kysyi vanhemmalta tytöltä nimeltään Mala.

Hänestä näytti raskaalta vastata kysymykseen. Hän vastaisi lakonisesti suoraan kysymykseen, draaman janonsa voitti nähdä untuvikolta tuntuvan tytön reaktion:

"Asiakkaat ovat seksin ostajia. Sinut on myyty, olet bordellissa Mumbaissa".

Ensimmäisenä iltana Poonam meikattiin. Hänet puettiin minihameeseen ja valkoiseen aluspaitaan. Miehet juottivat hänelle alkoholia, mutta kaikkea muuta hän vastusteli, kiljui, itki ja potki. Mikään ei kuitenkaan auttanut, häntä pidettiin kiinni ja häneen huutonsa tukahdutettiin kunnes hän joutui antamaan periksi.

Seuraavat kymmenen kuukautta olivat kamalia. Seksistä kieltäytyminen asiakkaiden kanssa johti sähköjohdoilla piiskaamiseen ja häntä poltettiin savukkeilla. Raha, jonka bordellin omistaja oli maksanut Poonamista, tienasi itsensä takaisin kolmessa kuukaudessa ruokia, lahjuksia ja alkoholia myöten. Poonam ei saanut eikä nähnyt rahoista vilaustakaan.

Osa bordelleissa työskentelevistä tytöistä ja naisista elää jatkuvasti lukkojen takana ja karkausyrityksistä rangaistaan ankarasti. Liikkumisvapautta suodaan vain naisille, joiden omistaja ei pelkää enää karkaavan. Mumbain punaisten lyhtyjen alueella bordellien ikkunoita raidoittavat kalterit.

Poonamin kotiseudulla Sindhupalchokissa keskiansio on alle 50 senttiä päivässä, kaksi prosenttia osaa lukea eikä naisista kaksi kolmasosaa osaa kirjoittaa nimeään. Ihmiskauppiaiden unelma-aluetta, ihmisten unelmat paremmasta elävät vahvoina. Jäljelle jäävät kuluneet valokuvat kadonneista tyttäristä. Nepalin nuorissa elää vahvana usko ulkomaiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Useimmiten tähtäimessä ovat Yhdysvallat ja Australia, ne nähdään loputtomina mahdollisuuksien maina jopa niin hyvinä, että niiden vuoksi vuoksi otetaan suuria lainoja.

Aamukuudelta ihmiskaupanvastainen liike Maiti Nepal pysäyttää bussin Nepalin ja Intian välisen rajan tuntumassa. Maili-niminen nainen astuu bussiin sisään ja käy läpi matkustajia. Nuorimmille tytöille hän esittää kysymykset tulopaikasta, menopaikasta ja miten hyvin tuntee matkakumppaninsa.

Yksi kahden nuoren naisen kanssa rajan ylittävä kymmenvuotias tyttö on arviolta ihmiskauppiaiden saattamana, mutta rajan ylitystä ei onnistuta estämään.

Bussista poistettu nainen istuu rajavartijoiden asemalla. Teini-ikäinen nepalilaistyttö on pukeutunut parhaimpiinsa kohdatessaan suunnitelmat, jotka nyt ovat särkyneet. Hän istuu tuolilla viranomaisen kirjoittaessa raporttia, tuijottaa katseensa tiukaksi lasittuneena vasemmalle puolelleen ajatellessaan ettei työpaikkaa, johon hän oli matkalla ole olemassakaan.

Jaladhija on entinen prostituoitu, joka on perustanut bordellialueella ympärivuorokautisen lastentarhan prostituoitujen lapsille. Aiemmin lapset nukkuivat sänkyjen alla, kun äidit makasivat jonkun tuntemattoman miehen alla.

"Emme voi rynn√§k√∂id√§ aseet k√§dess√§ pelastamaan orjia. √Ąitien suhteen olen menett√§nyt toivoni, mutta meid√§n on kuitenkin saatava heid√§t ymm√§rt√§m√§√§n ett√§ he voivat antaa lapsilleen mahdollisuuden muuhun kuin prostituutioon ja paritukseen."

Päiväkodissa hämärä laskeutuu ja lapset käyvät äänekkäiksi. Nelisenkymmentä nukkavierua pientä päivänsädettä jätetään hoitoon. Yksi lapsista tarrautuu tiukasti äidin hameeseen, mutta äiti irrottaa sormet yksi kerrallaan.

Poonamin huijannut mies on jäänyt kiinni. Poonam saapuu todistajaksi asemalle ja huutaa penkillä istuvalle miehelle:

"Huijasit minut karkaamaan ja lupasit, että menemme naimisiin."

Nutturalle kiedottu musta tukka heiluu.

"Tiedätkö, miten monen kanssa olen maannut koska sinä myit minut? Olet tuhonnut elämäni, olet tuhonnut kaiken!"

Mies katselee hymyillen.

"En ole eläessäni nähnyt tätä naista."

Ihmiskauppaan osallisia on vaikeaa todeta syyllisiksi.

"Enkä ole koskaan käynyt Intiassa."

Yhtäkkiä mies tunnustaa tekonsa.

"Kyllä, kyllä minä myin hänet 40 000 rupiasta. Ostin rahoilla puvun ja söin hyvin. Nyt rahat ovat loppu."

Poonam jää uupuneena istumaan huoneeseen. Itkusta ahavoitunein kasvoin hän seuraa huoneesta poistuvaa miestä.

"Olen iloinen, että mies joka myi minut helvettiin, saa nyt rangaistuksensa."

___________________________________________
Closing My Eyes (1969); Peter Green (1946-)


Kes Kes 19, 2019 11:11 pm Nšytš kšyttšjšn tiedot Lšhetš yksityinen viesti
Mzlm



Liittynyt: 05 Kes 2010
Viestejš: 478

Lšhetš Vastaa lainaamalla viestiš



"Koti on siellä, missä särkynyt sydän on"

03 - Kashmir

    Kashmir
    kuin rajan turbaani välkehtiessä timantteja
    Himalajalla suurten mannerten maan kruununa
    Portti tai este
    Pakistanin ja Intian
    Kiinan ja Afganistanin väliin
    Keskellä suurten jokien
    Induksen, Jhelmin, Chenabin
    intialaisten ja pakistanilaisten uni vihreistä vuorista, helisevistä puroista, viljavasta maasta ja viileästä ilmasta, rakastavaisten rientäessä sen ruusumerissä ja lumisilla rinteillä


Missä maailma päättyy ja Paratiisi alkaa -Kyltti Intian ja Kashmirin välisellä tulitaukoalueella 1998.

Kashmir kutsuu takaisin, sen veto vahvempaa koskaan, kuiskaten sadunomaista taikaansa korviin ja sen muisto häiritsee mieltä -Jawaharlal Nehru, Intian ensimmäinen pääministeri 1940.

Enää ei Kashmir ole taianomainen paikka. Päivinä muiden kaltaisina miehet ja naiset lapsineen kulkevat sandaalijaloin alas kapeaa, kivikkoisia tienuria tuijottaen keskelle etäisyyteen, tökkien lehmää täällä, vuohta siellä, pölyävässä punatomussa. Jotkut kantavat pieniä huopiin käärittyjä vauvoja, toiset päidensä ympäri käärittyjä verisiä siteitä, käsivarsiensa, jalkojen.

L√§hell√§ Tafarabadin kyl√§√§ on tasoittamaton tie, jota pitkin pakistanilaiset armeijan rekat, bussit, taksit ja ponien vet√§m√§t k√§rryt sekoittuvat ylenm√§√§r√§iseen kylist√§ pakeneviin pakolaisiin. √Ąidit l√∂ysiss√§, hulmuavissa kaavuissa ja olkapituisissa p√§√§huiveissa pit√§en huolta keinuttaen hiljaa pysyttelevi√§ vauvojaan. Partaiset miehet l√∂ysiss√§ tunikoissa ja housuissa sormeilevat rukousnauhoja, kantavat k√§√§rittyj√§ mattoja ja keittopatoja.

Tykistöjylinä järisyttää Karakoramin lumista vuoristolaaksoa pakistanilaissotilaiden kuolettavassa pudotuspelissä intialaisvastustaan vastaan läpi Siachenin.
Pakistanin armeija ampuu kranaattitulta jo kolmatta päivää Tafarabadin kylään, piittaamatta tulitauon rajasta tai muistakaan vuosikymmenten rajasäädöksistä Intian ja Pakistanin Kashmirin välillä. Muzaffar Shah, kolmenkymmenen puolivälissä sanoo ettei tiedä tai välitä, minne on menossa. Kunhan vain pääsee kylästä pois.

"En tiedä, miten monta sukulaistani tai naapuriani on kuollut tai haavoittunut intialaisten käsissä, ehkä seitsemän."

Vain hetkeä aiemmin olen ollut Intian puolella, vain pölyn asuttaman Urin kaupungissa Intian armeijaprikaatin potki-ja-paijaa -komennon alla, nähnyt peilikuvana tapahtuvana Pakistanin puolelta kirkuvan kranaattitulen putoilevan, tappavana ja vammauttavana.

Intialaiset sotilaat kyllä väittävät ja vielä vakavalla naamalla, että "vihollinen kohdistaa iskunsa pehmeisiin kohteisiin, siviileihin", kun intialaiset sotilaat "tietenkin" tulittavat "vain sotilaskohteita".

"Rajalinjan yli tulittaminen on niin tavallista, ettei aamiainenkaan sula ennen kuin olet kuullut muutaman sarjan", sanoi intialainen jawan, laskuvarjojääkäri, hymyillen ylimielisenä.

Lähes päivittäin raskaiden aseiden laukausten vaihdolla puolentoista kilometrin etäisyyden tulitaukolinjaa on seitsemänkymmenen vuoden aikana enemmän rikottu kuin noudatettu.
Tälläkin hetkellä, kun tykistötuli moukaroi rauhoitettua aluetta lähellä Uria, poliittiset johtajat ovat Etelä-Aasiassa alueellisessa konferenssissa keskustelemassa Kashmirista, jonka tuloksena on ainoastaan seuraava keskustelu.

Kashmirista on tapeltu vuosikymmenet. Intia hallitsee sotilaskovaotteisesti, Pakistan riippuvaisena virtaavista joista Jhelum, Chenab, Indus kastellakseen viljelmiä ja tuottaakseen sähköä.
Srinagar uskoo veteen, Daliin ja Jhelumiin, kahteen muodostaen saaren kaupungin kiireisimmän osan, parikymmentä kivistä siltaa yli joen. Keskellä pommiblastauksia ja tulitaisteluja insinööri Maqbool Andrabi piti vuosia vedensaannin julkisena Srinagarissa, Kashmirin kesän pääkaupungissa.

Jammun ja Kashmirin 1 254 000 asukkaasta 68,3 prosenttia on muslimeja, 28,4 prosenttia hinduja, 2,4 prosenttia sikhejä ja 0,9 prosenttia buddhalaisia. Intian armeijan sotilaat ja kapinallisryhmät ovat taistelleet alueella jo 60 vuotta. Intian sotilaita on 700 000, joilla on vuodesta 1990 saakka ollut rankaisemattomuuden suoja ja oikeus tappaa epäilemänsä ja takavarikoida näiden omaisuus. Sotilaiden epäilystä tulee siis kansalaisten oikeuskysymys.

"Yöt olivat unettomia, päivät täynnä pelosta", hän sanoo.

Srinagarin aamussa myydään kelluvista veneistä, shikaroista, isoja ruusuisia turnipseja, vihreää kurpitsaa, uhkeaa kukkakaalta uupuen tilasta, joidenkin shikarojen ollessa kelluvia lehtoja. Joka puolella kaupunkia kylttejä, joissa lukee "pelastakaa Dal-järvi".

"Suurin osa Srinagarin väestä elää kelluen. Parhaat asuntoveneet ovat mukavia ja hyvin kalustettuja", kauppias sanoo.

Pelloilla kerätään krookuksenkukintoja, joista kärsivälliset kädet nyhtävät värikkäitä kranaattisäikeitä.

Gulam Butt, jonka vieraanvarainen isä valkoisessa parrassaan ja päähineessään kuoli muutama vuosi sitten, tervehti minua lämpimällä rauhantoivotuksella, johdatti toimistostaan puiden varjostamana, seinillä valokuvia vieraista Nelson Rockefeller, Joan Fontaine, George Harrison hyvinhoidetun ruusutarhan läpi poskettomaan asuntoveneeseen tarjoten pian teetä ja keksejä.

"80-luvulla yli puoli miljoonaa turistia Intiasta ja ulkomailta kävi Kashmirissa. Neljä paksua vieraskirjaa täyttyi, mutta seuraavana seuraavalla vuosikymmenellä sivuja täyttyi vain yksi, nekin toimittajia. Suljin neljä asuntovenettäni", Gulam sanoo happamalla naamalla.

Matkalla takaisin Srinagariin pysähdyin pienellä verstaalla Sangamin kylässä, jossa muutama mies ja poika valmistivat läheisestä lehdosta kannetusta pajusta krikettimailoja. Ihaillessani taituruutta mailoissa, kysyin omistajalta hänen suhteistaan intialaisjoukkoihin ja muslimitaistelijoihin täällä Kashmirin sydämessä, kaukana rajasta rauhoitetusta.

Hän näytti minulle puhkottua stukkoa verstaansa edessä.

"On kannettava huolta niin armeijasta kuin militanteista. Molemmat tulevat ja vaativat rahaa ja ruokaa. Jos kieltäytyy, he tulittavat koko paikan paskaksi. Niin käy, jos olet onnekas. Minua ja perheenjäseniäni on hakattu kun kieltäydyimme. Joten nyt annamme jokaiselle pyytävälle."

Ihmiset kaikkialla laaksossa kertovat tuntevansa ainakin yhden perheen, jonka jäseniä intialaissotilaat, kapinalliset jopa naapurit ovat tappaneet, kiduttaneet tai pidättäneet.

Monet väkivaltaisuuksissa kuolleet haudataan marttyyrien hautausmaalle, rivit valkoisia marmorikivilaattoja, usein kullatulla ja hopeoidulla pintakiillolla, puhkoen laidunmaata ja jalkapallokenttiä, maateitä ja kaupungin liikennettä.

Isoisä valvoo lokakuun riisin elonkorjuuta vedellen hitaasti henkosia vesipiipusta. Vieressä tyttärentytär valmistaa teetä heinäpaaleja olkapäillään kantaville sukulaismiehille lähellä Srinagaria.

Kaupungin vesi valuu korkeilta vuorilta
Tein niin usein itsekin, join ja peseydyin
katselin ylös kukkuloille metallikattoisia hirsitaloja auringossa kimaltelevina
Kerran tapasin pienen, sään karaiseman paimentajan vievän ponia ja kahta vuohta. Siemaillessamme vettä kämmenkupeistamme khakilla koristeltu armeijakuormuri huristi ohi. Vanha mies ja minä katsoimme kuormuria, sitten männyn kukkuloille ja viimeksi toisiamme. Hymyilimme surullisina.

Eräänä päivänä ajoin itäänpäin pientä Pahalgamin kukkulakylää kohti. Siellä, valtava jääpilari seisoo vuorenkolossa hindujen palvottavana Sivan fallossymbolina. Vuosittaista pyhiinvaellusta rapauttaa Kashmirin vastarinta. Intian viranomaiset esittävät palauttaneensa normaalin elämänkulun, paikaten satojen tuhansien palvojien vaellusta tuhansilla sotilailla. Muslimikauppiaiden ikkunakyltteissä ei toivoteta hinduja tervetulleiksi, eikä niin tehty muinoinkaan. Näkyvät vain armeijan lakanat teiden yli luvaten "suojella teitä militanteilta". Yhtenä ennakkotoimena välttää yhteenottoja oli jakaa pyhiinvaeltajille kaikki heidän tarvitsemansa ruoka. Monilla hinduilla on saffroninkeltaiset kaavut ja erottuva otsamaalaus pysytellen kaukana paikallisista kaupoista. Istuin pienen yleiskaupan omistajan kanssa juoden sitruunanmakuista Limcaa ja katsoimme yhdessä ruoalla ja tarvikkeilla lastattujen bussien, kuormurien, pakettiautojen ja henkilöautojen kaasuttelevan ohi.

"Näet, miten Intia välittää ainoastaan hinduista", kauppias tiuskaisi.

Dal-järven takana vaanii viidensadan vuoden linnake.

"Meidät halutaan esittää väkivaltaisena joukkona, jonka tavoitteena on nousta aseisiin ja tappaa toisia ihmisiä", kertoo kashmirilainen taiteilija Syed Mujtaba Rizvi.

"Konfliktia käytetään Intian kansallismielisyyden ruokkimiseksi. Kun Kashmirissa tapetaan joku, Intian tiedotusvälineet tekevät siitä heti kansallisen ongelman ja esittävät kashmirilaiset epäinhimillisinä ja väkivaltaisina", kertoo Dibyesh Anand, joka johtaa Westminsterin yliopiston politiikan ja kansainvälisten suhteiden osastoa.

"Kaikki, jotka uskaltavat puhua Intian armeijan tekemistä väärinkäytöksistä ja julmuuksista, leimataan 'kansallisaatteen vastaisiksi' ja heidän edistyksellisiltä puheiltaan viedään uskottavuus automaattisesti. Intian parlamentissa ei ole ainuttakaan muslimia tai kristittyä kansanedustajaa, vaikka Intian väestöstä 14,2 prosenttia on virallisesti muslimeja", Anand sanoo.
"Kansainväliselle yhteisölle sopii parhaiten pitää Intiaa maailman suurimpana demokratiana ja sulkea silmänsä sen sisäisiltä tapahtumilta. Esimerkiksi Ranska on vuodesta 1998 ollut Intian etuoikeutettu kumppani erityisesti ilma-asekaupoissa."

Kaikesta rumuudesta huolimatta suurin osa Kashmirin kauneudesta on kajoamatonta. Srinikarin sydämessä betonisten neliötalojen levittymisestä huolimatta paljon mennyttä koskemattomana hersyvänä matkailijan mielikuvituksessa muistuttamassa mitä oli sen loiston aikoina.

Kashmir on mustanaan valvovaa sotilasläsnäoloa pakoon pääsemättä missään. Joka puolella partioi raskaasti aseistettuja vartalosuojattuja intialaisia sotilaita naamiomaalauksissa, kiväärit kytkettynä kiinni taisteluvyöhön. Risteyksissä on hiekkaesteitä, metallibunkkereita. Militiat pysäyttävät autoja ja takseja, tonkivat autojen istuinten alta etsien pommeja. Palavat ohikulkijoiden katseet kertovat kashmirilaisten pitävän sotilaita miehittävänä ulkomaisarmeijana -tosin ilman vastarintaryhmää suojelemassa omiaan.
Intialaiset sotilaat partioivat pareina katuja, pukeutuneina armeijavaatteisiin kantaen vyöhönsä kahlittuja automaattikivääreitä. Suuria risteyksiä dominoivat hiekkaesteistä kasatut bunkkerit, sisäänkäynnit tukittuina kranaattihyökkäysten ehkäisemiseksi. Aseitautuneet militiat pysäyttelevät autoja ja riksatakseja, kiskovat kuljettajia ulos etsien penkkien alta pommeja. Ohikulkevien ihmisten palavat katseet osoittavat, että kashmirilaiset pitävät sotilaita ulkomaisena miehittäjänä eikä minään suojelijana.

Molemman osapuolet syyttävät toisiaan verilöylyistä. Intialaiset upseerit kertovat naama peruslukemilla vihollisen tähtäävän suoraan avuttomia uhreja kohti, kun taas heidän sotilaansa tulittavat ainoastaan sotilaiskohteisiin. Urissa ilmestyvä sanomalehti kertoo lähellä Intian rajaa 16 ihmisen tapetun, viedyn kodeistaan ja ammutun. Syyttävä sormi osoittaa muslimisissejä kohti.

"Koko perheeni poltettiin ulos kodeistamme, serkkuni murhattiin. Kaikki meistä, kaikki kashmirilaiset olemme uhreja", pandiittitoimittaja sanoo.

Tammikuussa 1998 Wandhamassa 23 hindumiestä, naista ja lasta tapettiin, heidän kotinsa ja temppeli poltettiin. Vuodesta 1989 alkanut keskinäinen vihanpito on karkottanut yli 150 000 hindua, mennen joko Intiaan tai palkolaisleireihin Jammun maakunnan ulkopuolelle.

"Eräänä päivänä musliminaapurini tulivat taloihimme ja alkoivat huutaa: 'Intialaiset koirat, lähtekää täältä tai kuolkaa.' Muutamaa päivää myöhemmin he raiskasivat naisen. He sytyttivät taloni tuleen ja me juoksimme henkemme edestä. Minulla oli oma unikkopelto, nyt olen kerjäläinen. Muslimit ovat päättäneet hävittää loputkin tästä pienestä kommuunista. Miksi maailma on kuuro?" sanoo Ashok Kumar.

Surun murtama muslimi-imaami johtaa hautajaisrukousta kuolleelle pojalleen, militiajohtaja Shariq Bakshille, joka kuoli Intian turvallisuusjoukkojen tappamana. Toiset kutsuvat Kashmirin vastarintataistelijoita mujahidiineiksi, toiset rikollisiksi, joiden -kidnappausten, kiristyksen ja raiskausten- uhrit ovat usein toiset kashmirilaiset. 23-vuotias mies vaeltaa hautausmaalla ilman kenki√§ osoittamassa kunnioitusta tapetulle uskonnolle johtajalle. "Intian hallitus on vastuussa siit√§", h√§n sanoo. √Ąiti lohduttaa lastaan tykist√∂tulen pahasti vaurioittamassa talossa, joka kerran oli heid√§n kotinsa. Intia ja Pakistan kiist√§v√§t siviilikohteiden pommittamisen, vaikka rajaa pitkin on lukuisia pommien tuhoamia kaupunneja. Kashmirilaiset lapset ovat alkaneet k√§yd√§ kouluja taivasalla, istuen tuoleilla keskell√§ h√∂kkelikyl√§√§ jatkaakseen muslimiperint√∂√§, joka kohtaa vihamielisyytt√§ yh√§ enemm√§n Intiassa. Muslimikashmirilaiset tuomitsevat Intian, mutta ovat et√§√§ntyneet Pakistanista. Pakistanista kelpaavat raha, aseet ja sissitaistelijat Pakistanin jihadisteista, mutta harva en√§√§ sanoo tahtoavansa Kashmirin liitt√§mist√§ Pakistaniin. Yhdistys Dukhtarani Millat -Uskon tytt√§ret- esitt√§√§ Kashmirin ongelmien ratkaisuksi yhdistymist√§ Pakistaniin. Sen mustaan kasvot peitt√§v√§√§n kaapuun pukeutunut vet√§j√§ Asiya Andrabi pit√§√§ tilaisuuksia samalla lailla pukeutuneille sisarilleen. Sein√§ll√§ on vihre√§ lakana, jossa lukee Kashmirin olevan "erottamaton osa ummaa, joten on umman velvollisuus vapauttaa se intialais-brahmanilaisesta imperialismista". Asiya jatkaa aktivismiaan, huolimata puolentoista vuoden vankeudesta agitoinnista intialaisessa vankilassa. Kashmirin vastarintataistelijat saavat rahaa Saudi-Arabiasta ja Iranista Pakistanin kautta, jolla maksetaan militanttien palkat. Taistelijat koostuvat pakistanilaisista, talebaneista ja esimerkiksi libyalaisista ja tsetseeneist√§. 32-vuotias kashmirilaistaistelija Yaseen Malik tuli tunnetuksi kapinan alkuvaiheessa tappaessaan nelj√§ Intian ilmavoimien sotilasta ja hallituksen saneleman televisiokanavan virkaatekev√§n. H√§nen kasvojen toinen puoli on osin halvaantunut. H√§n ei ylpeile eik√§ anteeksipyytele menneisyytt√§√§n. H√§n vietti nelj√§ vuotta vankilassa New Delhiss√§ ja vapauduttuaan on jatkuvassa valvonnassa.

"On totta, ett Kashmir vuotaa verta, mutta niin vuotaa Intiakin. Jos he eivät ota kamppailuamme itsenäisyydestämme vakavasti, täysimittainen väkivalta palaa."

Srinagarin intialaisviranomainen on harvoja, jotka ottavat kashmirilaisten separatismin tosissaan ja harvoja alueen ja sen kansan tuntevia.

"Totuus on, että kashmirilaisella on perusteet. Hän sanoo 'Anna minulle oikea paikkani auringossa, kunniani, identiteettinen ja uskontoni äläkä pakota itseäsi minulle. Se on legitiimiä. Mutta militantit havittelevat pimeää keskiaikaa havitellessa itsenäisyyttä. Emme anna heille koskaan itsenäisyyttä. Ei koskaan. Intia on kova valtio".

Intia tuntee pakkoa näyttää Pakistanille voivansa taivuttaa Kashmirin tahtoonsa. Intian viranomaiset ovat päättäneet esittää normaalin elämän palanneen Kashmiriin, vetäen tuhansia joukkojaan. Vuosien katutaistelujen jälkeen Intian joukot ovat heikentäneet separatistimilitantteja niin pitkälle, että päivittäinen elämä elpyi. Kylteissä lukee
"Me suojelemme teitä militanteilta - Intian armeijajoukot". Mutta muslimikauppiaat eivät ole edelleenkään asettaneet kauppojensa ulkopuolelle hinduille tervetulokylttejä, kuten vuosia sitten. Koulut ovat avoinna, Lal Chowkin tori keskellä Srinagaria on täynnä naisten puheensorinaa, toiset piiloutuneina isojen mustien burkien alle, toiset kashmirityylisiin tunikoihin ja päähineisiin.

Lihakauppiaat ja teurastajat hätistävät kärpäsiä lampaanlihasta ja useimipia elintarvikkeita saa runsaasti. Hedelmäkärryllä kauppias tahtoo antaa naisen pienelle pojalle siivun omenaa.

"Ei epäilystäkään, etteikö asiat olisi paremmin. Voimme kävellä huoletta ja ostaa päivittäistarvikkeitamme", nainen sanoo.

Intialaiset pyhiinvaeltajat saapuvat ja Intia on järjestänyt heille muonituksen. Saffroninkeltaisiin kaapuhihin ja tarkkalinjaisiin kasvomaalauksiin sonnustautuneet intialaiset pysyttelevät leirissään kaukana Srinagarin kaupoista, muslimikauppiaiden nähdessä bussien, rekkojen, pakettiautojen ja henkilöautojen kiitäessä ohi täynnä ruokaa ja tarvikkeita.

"Näkee, että Intia välittää vain hinduista", sanoo pienen tavarakaupan omistaja juoden sitruunanmakuista Limcaa.

Muslimikapinalliset määräsivät ankarat islamilaiset lait koko Kashmiriin, mihin kuului hallituksen koulujen polttaminen, kieltäminen naisten lähteminen kodeista ilman kasvo-tai päähuivia, sulkien monia pandiittien omistamia elokuvateattereita ja viinikauppoja.

"On huolehdittava sekä armeijasta että militanteista. Molemmat tulevat vaatimaan rahaa ja jos kieltäytyy, he tuhoavat koko paikan, parhaimmassa tapauksessa."

Sunnuntaisin perheet saapuvat bussilasteittain Mogulin puutarhoihin lähelle Dal Lakea piknikille. Kuvaajat rohkaisevat pareja poseeraamaan värikkäissä vaatteissaan ja kaupustelijat houkuttelevat lapsia ilmapalloilla ja paistulla maissilla. Nuori pari, nainen väljässä kurpitsanvärisessä tunikassa ja mies taivaansinisessä safaripuvussa istuvat lähellä väkivirtaa syöden jäätelötötteröitä.

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme puutarhoilla muutamiin vuosiin. Mutta se, että voi käydä ulkona muutaman tunnin ei vielä tarkoita elämän normalisoituneen kuten hallitus väittää", mies sanoo.

Hän näyttää suupielestä vasempaan korvaansa lähtevää arpea:

"Tällaista sotilaat tekivät minulle."

Siviilivaatteisiin pukeutuneet turvallisuusmiehet ilmestyvät hieman ennen auringonlaskua, heilutellen konekivääreitä, hätistellen porukkaa lähtemään. Elokuvateatterit ovat edelleen suljettuina, militanttien kieltäminä, kuten viinakaupat ja baarit. Useimmat turistihotellit ja monet hylätyt pandiittien omistamat talot ovat sotilaskäytössä, parvekkeillaan univormuja, sisäänkäynnit hiekkasäkitettyinä.

"Inshalla, turistit alkavat palata takaisin Kashmiriin, eikö niin?" Arvelee Palace Hotelin vastaanottovirkailija.

Intialta vei vuosikymmenen rajoittaa vallankumousta sotilaidensa raiskatessa, kiduttaen, pidättäen laittomasti ja ryöstellen tuhansia kashmirilaisia. Militantit ovat heikentyneet, mutta ihmiset eivät ole vielä valmiita antamaan anteeksi eikä unohtamaan unelmaansa itsenäisyydestä.

Elonkorjuun aikaan tiet ovat täynnä ponien vetämiä puisia omenakärryjä. Sotilaat pidättävät kuljettajia etsien räjähteitä.

"Sotilaat tutkivat meidät joka kahdensadan metrin päässä. Naiset, miehet jopa lapset tutkittiin. 60 kilometrin bussimatka Lalporista Uriin kesti kuusi tuntia", sanoo Lalporista saapunut mies.

Varhain minä tahansa aamuna joukkojen aseistetut ajoneuvot tukkivat teitä, päät mustissa huiveissa kuin he eivät jo valmiiksi näyttäisi olevan tosissaan, helposti ärsyyntyvän sotilaan tuijottaen sormensa konekiväärin liipasimella.

"Koskaan ei tiedä, milloin tarkka-ampuja laukaisee sarjan tai kaksi sinua kohti tai milloin löydät miinan", lihaksikas luutnantti sanoo pukeutuneena oliivinväriseen sikhin silkkuturbaanin, nojaten rekkansa hyttiin.

Samalla tavoin kuin tiibetiläiset ovat ahdistettuna kiinalaisten han-kulttuurilla, kashmirilaisia painostavat Intia ja hyväksikäyttäa Pakistan. Maailman paikat, joissa isommat vallat päättävät pienempien kohtalosta maa merkitsee enemmän ihmiset. Kaikesta rumasta huolimatta Kashmirin kauneus on säilynyt. Jopa Srinagarin sydämessä laatikkomaisten talojen meri herättää mielikuvia siitä, millainen kaupunki on ollut loistonsa päivinä. Kaupungin vesi virtaa korkealta vuorilta. Matkustelijat pysähtyvät juomaan ja peseytymään, tuijottamaan kukkuloille katoilta ja jutustelemaan muiden vierailijoiden kanssa, toisinaan paimenen kanssa, vieden ponia ja kahta vuohta köysissä.

Elokuun 13. 2010 muslimit pääsivät viimein Srinagarin 600 vuotta vanhaan moskeijaan juhlistamaan 'Iid al-Fitriä. Intia luotti Ramadhaanin olevan rauhaisa, mutta mielenosoituksista ja yhteenotoista tuli väkivaltaisempia ja voimakkaampia. Yhteenottoja turvallisuusjoukkojen kanssa on päivittäin. Parin kuukauden aikana kuolee yhteensä 60 ihmistä, joista yksi puolisotilaallisten joukkojen tappama kahdeksanvuotias poika.

"Kun he ottavat kahdeksanvuotiaan pojan ja hakkaavat hänet kuoliaaksi, pitäisikö minun muka pidätellä tunteitani?" Kysyy mielenosoittajana oleva Rashid.

Viikkojen ajan Kashmirin pitkässä, vihaisessa kesässä sen suurimman kaupungin suurimman moskeijan viranomaiset sulkivat ja laittoivat luukut ikkunoihin. Vasta elokuun 13. päivä 2010 Ramadan-kuun ensimmäisenä perjantaina viranomaiset lopulta päästivät Srinagarin 600 vuotta vanhaan Jamia Masjidiin rukoilemaan. Perjantaisaarnaan sekoittui politiikka:

"Oi Allah, Ramadan on siunauksen, vapauden kuukausi. Siunaa meitä ja anna meille vapaus Intian miehityksestä."

Kashmir -heidän asiansa ei ole itsenäisyys tai liittoutuminen Pakistanin kanssa, vaan Intian armeijan karkottaminen kotimaastaan

Ulkopuolella olevalle aukiolle tuhannet ovat kerääntyneet vaatimaan juuri tuota vapautta.

Saarnansa jälkeen Kashmirin itsenäisyyttä rauhanomaisin keinoin ajava Mirwaiz Umar Farooq aloitti toivoakseen rauhanomaisen mielenosoituksen johtamisen. Vähän aikaa se sellainen olikin. Pian joukko hajaantui edestä ja takaa yhteenottoon sitä odottavien turvallisuusjoukkojen kanssa.

Sama toistui ympäri Kashmirin laaksoissa, iltapäivän päätteeksi neljä oli kuollut ja toistakymmentä haavoittunut, kaikki turvallisuusjoukkojen ampumista luodeista.

Farooqia suretti, mutta ei ollut yllättynyt:

"Intia takasi, että Ramadan rauhoittaisi tilannetta."

Sen sijaan mielenosoitukset ja yhteenotot olivat koko ajan voimakkaampia ja väkivaltaisempia. Mielenosoitukset eivät leimahda pelkästään kansallisina tuhteina ideoina tai edes köyhästä taloudesta, vaan Intian armeijan läsnäolo Kashmirista. Sitä vastaan käyvät kiviä heittelevät nuoret miehet yhteenottaen turvallisuusjoukkojen kanssa päivittäin. Kahden kuukauden aikana voi kuolla noin 60 ihmistä, ja kuten elokuun 2. 2010 puolisotilaallisen joukon tappama kahdeksanvuotias poika.

Jokaisella kuololla kasvaa vihaa.

New Delhissä kukaan ei oikein tunnu tietävän -väkivallan lisäksi- mitä Kashmirissa pitäisi tehdä, kun maa kasvattaa jo kolmatta sukupolvea kapinallisia. Ensin yrittivät paikalliset poliitikot kompromissia, sen jälkeen separatistit tarttuivat aseisiin 1989 ja nyt kapina on muodotonta. New Delhillä on vaikeaa muodostaa neuvottelutahoa, kun se ei tiedä kenen kanssa neuvottelisi uudessa tilanteessa.

I'm a Kashmiri Stone Pelter

Kapinoivat löytävät toisensa Facebook-ryhmistään, tulevat tietoisiksi mielenosoituksista, kun tekstiviestien lähettäminen on blokattu koko Kashmirin laaksossa. Kapinoivat eivät luota uutisiin, eivät sanomalehtiin, eivät televisioon. He laittavat kuvia protesteista musiikkien kuvitukseksi, kuten Everlastin Stone in my handiin.

"Paikallinen media on kahlittu. On vain sosiaalinen media", sanoo Rashid, kahdeksanvuotias mielenosoittaja.

"Monet mielenosoittajat eivät ole nähneet mitään muuta elämässään kuin väkivaltaa ja konfliktia", Intian pääministeri Manmohan Singh sanoi, mutta ehdotti vain ratkaisuksi komitean asettamista keksimään työpaikkoja Kashmirin 600 000:lle työttömälle.

"Singh ei vastannut meille, vaan kivienheittelijöille. Se tarkoittaa, että näiden nuorten tekemiset huomataan", vuosia tuloksettomasti neuvotellut Farooq sanoo.

I don't keep calm, I'm Kashmiri

"Kuka on johtajamme? Naamioitu kivenheittäjä!" Mielenosoituksissa huudetaan rytmissä.

Kivenheittäjä voi olla kuka tahansa, kasvojen alaosa huivilla peitettynä, mikäli se on palestiinahuivi sitä parempi, väkijoukko kasvaa ei pelkästään nuorista vihaisista miehistä, vaan myös koululaisista, hallitusjäsenistä ja vanhemmista kaupanpitäjistä.
Kivienheittelijät ovat saaneet kashmirilaisten sydämet kunnioituksesta puolelleen. Vuosikymmenten elämistä turvallisuusjoukkojen nöyryyttäminä. Vuosikymmen toisensa jälkeen. Kaikki on pysynyt muuttumattomana, sanoo 20 vuotta ulkomailla elänyt Shad Shalim. Hän ei sano heittelevänsä kiviä, mutta jakaa heidän kiukkunsa.

"Itsenäisyyden soihtu on ojennettu heille."

Kashmiri Intifadeh

"Srinagarissa ei ole juurikaan mitään sissitoimintaa tai muutakaan. Joten miksi Intia ei vähennä joukkojen määrää? Kysyy intialainen ministeri Omar Abdullah.

"Virallinen selitys on, että Intia odottaa tilanteen rauhoittuvan, mutta mitään joukkojen merkittävämpää vetämistä ei ollut edes laakson hiljaisina hetkinä. Pikemmin Intia yrittää isolla läsnäololla näyttää voimansa", Time-lehden toimittaja Jyoti Thottam sanoo.

Intia tietenkin epäonnistuu katoamisiin, kenttäteloituksiin ja raiskauksiin syyllistyneet turvajoukot, vaikka ihmisoikeusjärjestöt ovat dokumentoineet niitä sadoittain, intensiivisesti katkeroittaen kashmirilaisia, 80 rauhanomaisen mielenosoitusmarssijan kuolemasta 2008, turvallisuusjoukkojen raiskaamista kahdesta nuoresta naisesta 2009 ja seuraavan vuoden 17-vuotiaan opiskelijan Tufail Mattoon kuolemasta.

Mattoo kuoli kyynelkaasukranaatista, mutta mikään hänen eikä kuudenkymmenen muun kuolema ole muuttanut puolisotilaallisten reserviläisjoukkojen (CRPF) taktiikkaa, joka kashmirilaisviranomaisten mukaan on täysin hallinnan ulkopuolella.

Nuorin uhri on kahdeksanvuotias Sameer Ahmad Rah, jonka kuolemasta on tullut mielenosoitusten keskiö. Hän söi lounaansa ja lähti serkkunsa talolle mukanaan päärynä ja kahden rupian kolikko taskussaaan. Se oli iltapäivällä kello 15.20. Sameerin ruumiista vanhemmat saivat tiedon neljä tuntia myöhemmin.

Puolisotilaalliset reserviläisjoukot olivat ottaneet Sameerin kiinni ja hakanneet häntä.

"Joukot ottivat hänet sivustalle ja heittivät maahan. Hän löi päänsä kiveen ja he hakkasivat häntä kivääriensä perällä", naapurit kertovat.

CRPF väittää pojan kuolleen väentungoksessa.

"Oli ulkonaliikkumiskielto. Miten hän voisi tulla väkijoukon tallaamaksi? Se on valhe."

New Delhi koettaa tarjota taloudellista edistystä luvaten poliittista muutosta "myöhemmin", mutta vielä ei ole kumpaakaan. Kashmirilaisten menettäessä kärsivällisyyttään, neuvottelujen poliittisen päätöksen näkymä kapenee.

"Tämä toimii", kertoo kivien heittäjä Saleh. Yhdessä muiden protestoijien kanssa hän vastustaa Intien erikoisjoukkojen lakia toimia Kashmirissa ilman pelkoa syytteistä tai rikosvastuusta.


Savuaa, savu peittää maan
vaan auringon korona loistaa
Lakoaa, lako niittää maan
Vaan auringon korona loistaa
Meille yksin kruunu loistaa
Liki on, liki hetki on
kun auringon korona loistaa

Tuulen alla tunnen pistoksen
kun korona loistaa

√Ąl√§ mee, √§l√§ mee nyt pois
pian auringon korona meille loistaa
Meille yksin kruunu vain loistaa
_____________________________________
Korona (1999); Minna Tiilikainen.


04 - Krishnan morsian

Suurin osa radiokuunnelmasta "Krishnan morsian" (2015); käsikirjoitus Jenni Stammeier. Osittain dramatisoitu.
Runot Miira Bai (1498-1546)

Kerran, kauan kauan sitten Rajastanissa oli prinsessa, joka ei halunnut mennä naimisiin hänelle aiotun prinssin kanssa. Prinsessan nimi oli Miira Babi ja hän sanoi jo olevansa naimisissa -Krshna-jumalan kanssa. Miira Bai kuitenkin pakotettiin naimisiin ja hän oli onneton.
Lohduttaakseen itseään hän lauloi laulujaan Krshnalle läheisessä temppelissä. Pian hän sai kuulijoita kaikista kasteista. Miira Bain anoppi oli raivoissaan, sillä brahiimien ei kuulunut seurustella kastittomien kanssa.

Rajastanissa syttyi sota ja prinssi kuoli taisteluissa. Hurskaiden brahiimivaimojen odotettiin polttoitsemurhalla osoittamaan uskollisuuttaan aviomiestään kohtaan. Suku vaati Miira Baita tekemään polttoitsemurhan aviomiehen hautaroviolla, mutta Miira Bai ei suostunut, olihan hänhän Krsnan morsian. Kuningas yritti murhata hänet kolmeen kertaan, mutta Krshna pelasti Miira Bain joka kerralla. Lopulta Miira Bai lähti linnasta. Hän sitoi kulkuset nilkkoihinsa ja vaelsi laulaen Rajastanin halki Krsnan kotikaupunkiin Vrindavaniin.
    Ei minulla ole ketään muuta
    ei ketään muuta kuin Krshna
    Vaikka matkallani olen monia tavannut
    ei kukaan muu ole minun omani
    Miira on hullu, sanoivat ihmiset
    häpeä suvulle, sanoi anoppini ja
    niin sidoin kulkuset nilkkoihini ja jätin ystäväni,
    koko sukuni jätin

15. helmikuuta. Olen matkalla Vrindavaniin, mystikko Miira Bain lailla. Hänen elämästään kertova teos osui antikvariaatissa käsiini sattumalta ja hänen elämäntarinsa ja laulunsa saivat minut pysähtymään.

Minä, yksinelävä pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatti,
halusin luopua prinsessan elämästäni
kuin Miira Bai
luopua turvallisesta järkevyydestä.


Vrindavan, kymmenien tuhansien naisleskien pyhiinvaelluskohde
saapuen yli tuhannen kilometrin päästä
itäisestä Intiasta, Länsi-Bengalista.

Toisin kuin Miira Bai,
suurin osa heistä ei ole tullut vapaaehtoisesti
Konservatiiviset hindut uskovat, että miehen kuolema on naisen syytä, eikä vaimo ollut pitänyt tarpeeksi hyvää huolta puolisostaan. Siksi lesket ovat epäpuhtaita ja sukulaiset karkottavat heidät epäonnea tuottamasta. Saada moksha, pelastus vaeltaa kuolemaan pyhään kaupunkiin, omistaa elämänsä nunnan tapaan Krshnalle

Miira Bai tapasi monta pyhää miestä, mutta ei suostunut palvomaan yhtäkään heistä gurunaan. Yksi heistä oli erityisen tunnettu, tämä oli vannonut ettei koskaan puhuisi naisillle sillä hurskaan joogin ei tulisi seurustella naisten kanssa. Miira Bai meni tapaamaan tätä kuuluisaa joogia, mutta hän kieltäytyi ottamasta Miira Baita vastaan. Miira Bai käski lähettämään pyhälle miehelle sanan, että hänen ymmärryksensä mukaan Vrindavanissa on vain yksi mies, Krshna ja jokainen on Krshnan edessä nainen. Hän, joka väittää olevansa mies, väittää olevansa itse jumala. Kun joogi kuuli Miira Bain vastauksen, tuli hän ulos huoneestaan ja otti Miira Bain kunnioituksella vastaan.

Miira Bai lähti etsimään vieraille maille kadonnutta Krshnaa ja vaelsi lopulta Krshnan kuolinkaupunkiin Dwarkaan. Hänen nähtiin kävelevän Krshnan temppeliin ja kietovansa käsivartensa Krshna-patsaan ympärille. Kun temppelin vartija katsoi seuraavan kerran sisälle, oli sali tyhjä, Krshna-patsaan jalkojen juuressa valkoinen sari-kangas.

Vrindavan on tänä päivänä varmasti erinäköinen kuin Miira Bain aikoihin
Muinaisten temppelien julkisivat ovat rapistuneet, kojut kauppaavat kilvan kimalteista Krshna-krääsää ja kovaääniset huudattavat Krshna-hittejä.

Pyhiinvaeltajat tungeksivat kaupungin ahtailla kujilla temppelistä toiseen
kilisevinä ja
Krshna-mantroja laulavina laumoina

Hengellisen humun keskeltä heitä on vaikea huomata,
he ovat niin pieniä, harmaita ja hiljaisia
Heidät tunnistaa valkoisesta puuvillasarista ja sängeksi ajellusta päästä
Pian huomaakin leskivaimoja olevan joka kulmassa

Vrindavananiin he saapuvat varattomina ja ovat almujen varassa.

Käsisymbaaleja päidensä päällä kilistelevät pyhiinvaeltajat ohittavat kadulla istuvien vanhojen naisten rivistön. Basham ashramissa istuu valtavassa salissa satoja ja taas satoja naisia risti-istunnassa laulamassa ja messinkisiä käsisymbaaleja soittamassa

Hämmennyn näystä Bashram ashramissa. Vanhempien naisten päät nuokkuvat väsyneinä, joku pujottaa helmiä kaulanauhoihin, joku kiillottaa mietteissään käsisymbaalia sarinsa reunalla..Näen yllättävän monta alle nuorta, korkeitaan kolmekymmentä vuotiasta naista, joilla on yllään kirkkaita värejä, yksi heistä hymyilee minulle, kääntää sitten päänsä. Jos katseeni kohtaa muiden leskien kanssa, he kääntävät kiireesti päänsä.

Ashramin työntekijä tulee kieltämään minulta videokuvaamisen. "Saund ricordin, saund" hän sanoo. Saan äänittää ääniä, mutta minua tarkkaillaan.


Vrindavanissa luku- ja kirjoitustaidottomat naiset ovat yksin ja Krshna-jumalansa varassa. Heitä kutsutaan myös Krshinan morsiamiksi.

"Lesket ovat Vrindavanin korkein hengellinen voima. Kuka muu omistautuu kahdeksan tuntia päivässä Krshnan nimen laulamiselle?" Sanoo korkea hengellinen johtaja.

Luiset käsivarret kurottavat likaisenvalkoisten sarien helmoista pyhiinvaeltajia kohti naisten anellessa almuja. Viimeinen vaeltaja kaivaa kuvettaan ja heittää rupian kolikon. Vaikka hyväntekeväisyyttä pidetään hurskaana tekona, rupian kolikko on silti mitätön summa, alle kymmenen senttiä, kun yksin vuodepaikkakin maksaa kuusi euroa kuukaudessa ja riisikilo kolmekymmentä rupiaa.

Pyhiinvaeltajat tuovat temppeleihin ja ashrameihin rahaa hyväntekeväisyytenä. Kaupunkilaiset kertovat ashramin korruptoituneen johdon haalivan täten itselleen rahaa hyväksikäyttämällä leskien kohtaloa. Kolmannes leskistä nukkuu taivasalla, vessojen ja puhtaan juomaveden puute aiheuttaa jatkuvaa sairastelua, eikä rahaa lääkkeisiin ole. Mikäli saa uuden sarin tai riisikilon, saajan kannattaa myydä ne pois.

15.maaliskuuta. Tarjouduin tekemään työtä eräässä kansalaisjärjestön ylläpitämässä ashramissa. Se lupasi nettisivuillaan työllistää ja kouluttaa leskiä, mutta kumpaakaan en nähnyt käytännöstä. Ulkomaalaiseen toimittajaan suhtauduttiin varauksellisesti.


30-vuotias Kanchan meni naimisiin 15 vuotta sitten, viisitoista vuotiaana.

"Mieheni joi ja oli väkivaltainen. Minun piti pysytellä kotona ja peittää kasvoni huntuun kylällä. Hän tuli kotiin, oli humalassa, rikkoi tavaroitani ja löi minua. Hän kuoli alkoholin aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Isälläni ei ollut mahdollisuuksia tukea minua, hän on vain köyhä maanviljelijä.

Otin mukaan kaksi poikaani ja tulin Vrindavaniin."

Hän jäi leskeksi 21-vuotiaana, odottaen toista lastaan. Hän muutti kahden poikansa kanssa Vrindavaniin eikä ole käynyt kotonaan kymmeneen vuoteen.

"Tulin Vrindavaniin vuonna 2002. Olin silloin nuori ja hyvin kaunis. Kaikki Vrindavaanin miehet halusivat mennä kanssani naimisiin. Eivät he välittäneet siitä, että minulla oli lapsia tai että olin leski.

Tämä kaunis ja vahvalta tuntuva nuori nainen alkoi itkeä.

"Yhdeksään vuoteen en ole käynyt Vrindavaniin ulkopuolella, en Delhissä, en missään. Vrindavanissa on hyvä olla. Irtisanouduin, koska minulle ei ollut maksettu sovittua palkkaa, eikä sairaanhoitajakoulutustakaan ollut."

Olin liikuttunut Kanchanin kohtalosta ja lähdin hänen kanssaan ostamaan ruokavarastoja täyteen. Hän kertoi asuvansa pienessä huoneessa kaupungin laitamilla, hän kutsui minut kotiinsa syömään.

"Minulla ei ole keittiötä, yksi huone. Ruoat keitän kaasulevyllä lattialla. Kun olin töissä sairaanhoitajana, tuloni olivat kolmetuhatta rupiaa kuussa, nyt olen ollut neljä kuukautta työttömänä. Vuokrarahat saan maksettua kotiapulaisen töistä ja ruokarahaa antamalla pistoksia heidän kotonaan. Minulla ei ole koulutusta, minulla on vain käytännön kokemusta eri sairaaloista kahdeksan vuoden ajalta. Kotikaupungissani Biharissa tytöt jäävät tekemään kotitöitä tai tekevät korkeintaan keittäjän töitä. Siellä ajatellaan, että viisi vuotta koulua riittää, sen verran että osaa lukea kyltit ja asemien nimet. Siellä kiitetään vanhempia jo siitä, että on ylipäätään saanut käydä koulua."

Kanchan kyykistyy keittolieden ääreen kilistellen kumeaäänisiä kattiloita. Niiden kolina muistuttaa ashramin käsisymbaalien kilistelyä.

"Biharissa mennään naimisiin kolmetoista- tai neljätoistavuotiaana, viisitoista- tai kuusitoistavuotiaana saadaan lapset, kolmekymmentä vuotiaana olet jo vanha.

"Vrindavanin miehet ovat tosi ilkeitä. Tarjoavat kyllä leskille auliisti apuaan tai rahaa, mutta vaativat vastineeksi seksiä"
, Kanchan sanoo.

"Biharissa naisilla ei ole tasa-arvoa, he eivät saa mennä ulos ilman miesten lupaa tai heidän seuraansa. Miehet käyvät torilla ostoksilla, naiset pysyvät kotona talon muurien sisällä. Biharissa en voisi pukeutua housuasuun kuten täällä Vrindavanissa. Minun pitäisi ostaa sari, sillä kaikilla naisilla on siellä sari päällä ja kasvot on peitettävä sarilla tällä tavalla.

Biharissa miehet ovat väkivaltaisia, minä jouduin tappelemaan 24 tuntia vuorokaudessa. Vrindavanissa minulla on rauha. Ei ruokaa, ei ongelmaa. Ei vaatetta, ei ongelmaa. Chaantii.

"En halua mennä uudestaan naimisiin edes tulevaisuudessa. En varmasti mene uudelleen naimisiin. Aion asua täällä kuolemaani asti. Pärjään yksin, kuten tähänkin saakka."


Joka neljäs Vrindavanin leskistä on alle 30-vuotias ja luku- ja kirjoitustaidottomina, muutenkin valmiiksi stigmatisoituina he ajavat helposti prostituutioon.

Erään korkea-arvoisen papin vaimo myönsi prostituution olevan Vrindavanissa yleistä, eikä vain Basam ashramissa. Ei ihme, että Kanchan ei halunnut tulla huomatuksi Basam ashramissa.

"Näitkö?"

Kanchan kysyi.
"Intialaisella naisella oli ulkomaalaisen naisen tiukat vaatteet, amerikkalaista muotia. Avonainen teepaita ja farkut, eikä huivia. En pidä amerikkalaisesta tyylistä.

Vrindavanissa monet tytöt menevät sänkyyn miesten kanssa. Vaikka olisi monen lapsen äiti, niin he kutsuvat poikaystäviä kotiinsa tai majataloon. Tänä päivänä kaikki tytöt tekevät sitä, opiskelijatytöt, opettajatkin, kaikki.

Intialaiset naiset eivät puhu ongelmistaan ja kun he eivät puhu, mikään ei muutu. Tuskin sinä länsimaalaisena naisena niitä ymmärrät."

Epäröin kysyä Kancahnilta, suostuisiko hän tulla kanssani ashramiin haastattelemaan kerjääviä leskiä. Mutta hän suostui, tosin vain sen takia että lupasin maksaa hänelle siitä korvausta.

Jotkut lähtevät Vrindavaniin miehensä itsemurhan jälkeen. Maanviljelijöiden olot huonontuvat, puuvillan hinta laskee ja länsimaiden pakottamaan geenimanipuloituun siemenviljaan kaikilla ei ole varaa. Niinpä jotkut maanviljelijät tekevät itsemurhia.

"Kaupunkimme on maanpäällinen paratiisi"
, kaupunkilaiset sanovat.

Ashramit tekevät bisnestä lahjoitusvaroilla. Vrindavanin tarvitsisi ilmaisen ammattiopiston tuhansille varattomille leskille, mutta sellaista ei ole.

Ihmisoikeusjärjestöt ja naisaktivistit ovat perustaneet kansainvälisellä avustusrahalla uskonnollisten keskusten rinnalle leskikoteja, joissa on ilmainen majoitus ja terveydenhoitopalvelu.
Ilmaiset palvelut saivat "pyhiinvaeltajia" yhä enemmän siirtymään syrjäseuduilta Vrindavaniin.

"En haluaisi olla täällä, mutta mitä enää Kolgatalla tekisin? Haluan vain elää rauhassa, tulla polttohaudatuksi Yamuna-jokeen", kolmekymmentä vuotta Vrindavanissa elänyt Tulsi Ma sanoo.

Hän tienaa sen kymmenen rupiaa lauleskelemalla temppelin kuorossa mantroja.

Hautajaiset ovat kalliit. Yksinäisten leskien ja köyhien on vaikea saada kunniallisia hautajaisia. Kalleuden vuoksi katukivetyksillä voi lojua valkoisiin puetun lesken ruumis. Paikka leskikodissa ei takaa arvokkaita hautajaisia. Mikäli hautausrahoja ei löydy, Vrindavanin paikallinen leskikoti paloittelee kuolleiden ruumiit ja heittävät ne kaatopaikalle.

Basam ashramissa minut ilmeisesti tunnistettiin, toimiston miehet tulivat raivoissaan heittämään meidät ulos. Intialainen mies ärjyi painokkaasti. Edes Kanchanin selitykset, ettei meillä ole kameraa, vakuuttaneet.

Vrindavanin leskistä tehtyjen elokuvien kuvauksia on sabotoitu ja niiden esityksiä kielletty. Konservatiiviset hindut vetoavat dharman lakiin: Leskien kohtelua säätelevät jumalalliset lait, joihin ihminen ei voi puuttua.

5.huhtikuuta. Kansalaisjärjestöllä ei ole tarjota Kanchanille töitä. Moderni Intia tarvitsee koulutusta ja tietokonetaitoja, eikä Kanchanilla ole varaa kouluttautua.


Minua vaivaa se, että Kanchan odottaa minulta apua. Vrindavanista on vaikea saada työtä, liian monet kouluttautumattomat leskinaiset yrittävät tulla toimeen täällä. Leskiä ei auta se, että Vrindavanissa uskotaan sen olevan maanpäällinen paratiisi.

Joimme teetä huoneessani ja Kanchan näki Miira Baista kertovan kirjan sängylläni. Hän kertoi, että hänen isänsä opetti häntä laulamaan Miira Bain basameita. Miira Bain tarina on hyvin kaunis. Hänen sukunsa jäi menneisyyteen. Ennen minulla oli paljon stressiä. Aviomies löi ja joi. Miehen suvun kanssa oli riitelyä. Vrindavanissa minulla on rauha, eikä perhehuolia.
    Voi vanhempani, olen etsinyt maailman
    löytämättä mitään rakkauteni arvoista
    Vieras olen kaltaisteni joukossa
    pakolainen heidän seurassaan
    kun etsin pyhien miesten seuraa
    ollen vain siellä onnellinen
    Maailmassa itken

30. huhtikuuta. Tänään on viimeinen päiväni Vrindavanissa. Saddhu Maharaaj kuunteli lempeän isällisesti, kun Kanchan kertoi hänelle tarinaansa. Saddhu lupasi auttaa tätä työnhaussa. Sen jälkeen hän kuitenkin kääntyi puoleeni ja vetosi minuun:

"Hänellä on uskoa, hän on omistautunut. Mutta ongelma on kulttuuri, bramiineille on vaikeaa mennä toiseen avioliittoon. Ja tänä päivänä bramiinien on vaikea löytää sopivaa puolisoa. Kuin isosisko, sinun on nyt annettava rakkauttasi hänelle."

"Kaikki on hyvin, mutta töitä ei löydy. Olen soittanut ja käynyt tapaamassa lukuisia ihmisiä, mutta aina on vastauksena "myöhemmin, myöhemmin". Sairaaloista en saa töitä, ongelmana on tutkinnon puuttuminen. Mutta jatkan taloudenhoitajan töitä, saan siitä vuokrarahat kokoon. Minulla on paljon murheita, mutta minulla on krishna. Ghopal puhuu paljon, että tulee lukion käytyään sinun luoksesi Suomeen. Minun elämäni ei ole hyvää, mutta jos lasteni elämä on parempaa, niin sitten minäkin olen onnellinen. Jos Ghopal pääsee Eurooppaan, hän voi lähettää minulle rahaa ja minä voin käydä Banke Biharissa ja laulaa hare krishna hare krishna joka päivä, haha."



Kes Kes 19, 2019 11:12 pm Nšytš kšyttšjšn tiedot Lšhetš yksityinen viesti
Nšytš edelliset viestit:    
Vastaa viestiin    Islamtieto.com Foorumin pššvalikko » Islamin vastainen sota, Guantanamo ja salaiset kidustusvankilat Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry: 
Et voi kirjoittaa uusia viestejš tšssš foorumissa
Et voi vastata viesteihin tšssš foorumissa
Et voi muokata viestejšsi tšssš foorumissa
Et voi poistaa viestejšsi tšssš foorumissa
Et voi ššnestšš tšssš foorumissa


Powered by phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Design by TMCrea