Islamtieto.com Foorumin päävalikko
RekisteröidyHakuOhjeKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään
Kuolema ja minä [off-topic]

 
Vastaa viestiin    Islamtieto.com Foorumin päävalikko » Kuolema Näytä edellinen aihe
Näytä seuraava aihe
Kuolema ja minä [off-topic]
Kirjoittaja Viesti
Mzlm



Liittynyt: 05 Kes 2010
Viestejä: 473

Lähetä Kuolema ja minä [off-topic] Vastaa lainaamalla viestiä
Kuolema ja minä

Isoäitini -isäni äiti- on 102-vuotias. Hän on sukumme vanhin. Sukumme nuorin häntä 101 vuotta, viisi kuukautta ja neljä päivää nuorempi.

Eräänä iltana äitini soitti. Isoäitini on heikkona - makaa sängyssä ja äänensä on entisestäänkin hiljentynyt. Äiti sanoi, että loppu tulee ja se voi tulla aika pian. Äiti kysyi, kai minäkin hautajaisiin. Sanoin, että silloin kun hän on kuollut ja makaa arkussa, en voi enää tehdä mitään hänen hyväkseen - ainoastaan silloin kun hän elää - mitkään siunaukset eivät auta, vaikka kirkossa pappi kuinka lapioisi hietaa Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen - maasta olet sinä tullut ja maaksi olet jälleen muuttuman, vai miten liturgia nykyään menee. Vaikeahan sitä on olla ajattelematta, kun siellä hautajaisissa hänet hautaansaatetaan ja lähiomaiset kantavat arkkua, laskevat hautaan ja lapset heittävät pari ruusua arkun päälle. Suomalaisille kristityille se, että seuraa arkkua hautaan on vainajaa kunnoittava tapahtuva, josta kieltäytyminen loukkaa sekä vainajaa että sukua - meilläpäin 15 000 asukkaan raamattuvyöhykkeen tuppukylässä.

Isoäitini menetti ensimmäisen lapsensa tämän ollessa kuukauden ikäinen. Hänestä on muistona mustavalkoinen valokuva, jossa hän makaa pienessä arkussa kuolleena - äitini piti tuota valokuvaa aivan järkyttävänä, miksi kuvata kuollutta lastaan. Isoisäni menetti pienen tyttärensä ensimmäisessä avioliitossaan - ja myöhemmin kuoli hänen ensimmäinen vaimonsakin.

Isoisäni veli turhautui Jatkosodassa, viimeisessä kirjeessään isoisälleni hän kertoi olevansa kyllästynyt sotimiseen, ei olisi väliä, vaikka kuolisi. Pian hän sai venäläisen luodista. Häitä odotteleva morsian oli kotona odottamassa.

Kun setäni kuoli kolme vuotta isoisäni kuoleman jälkeen, serkkuni itki saattohuoneessa. Laittaessaan valkoisen liinan isänsä kasvoille hän sanoi "Hyvästi, isä."

Viime elokuussa olin autokyydillä matkalla moottoritiellä. 140 kilometrin tuntivauhdissa auton moottori lopetti yhteistyön, suistui tieltä penkalle ja pyöri ympäri. Ajattelin, että penkalla ei ollut mitään kiviä tai puita eikä minua satu minnekään, en kuule huutoa, eikä katto ole tulossa sisään - ikkunat särkyivät, tunsin miten ne viipelsivät kasvojeni ohitse ja tunsin vinkuvan viiman tulevan sisään. Katsoin takapenkille - veljeni Islamissa oli painanut päänsä polviinsa ja samalla takaikkunan särkyminen kuului. Ajattelin, että ainakaan emme pääse perille, mutta odotellaan ensiksi pyörimisen loppumista.

Kukaan ei loukkaantunut. Eikä yksikään auto pysähtynyt. Onko sulla jotain, minulta kysyttiin- ei ole, alHamdulillaah. Allahille me kuulumme ja Hänen luokseen me palaamme.

Autosta oli lentänyt tavaroita pitkin piennarta. Ambulanssimiehet eivät voineet uskoa näkemäänsä- miten voi vielä seistä omilla jaloillaan - jonkun kuuluisi kuolla tai istua pyörätuolissa halvaantuneena.

Lapseni olisi jäänyt ilman isää, miten hän olisikaan jaksanut kaiken turhuuden keskellä? Tuliko kuolema mieleen kun auto iskeytyi katolleen maahan? Ei tullut. Menikö elämäni elokuvana silmieni edessä? Ei mennyt. Ei siinä ole mitään muistelemista, vuodet täynnä kyyneleitä, kaipuuta ja katkeraa vihaa.

Muistan, miten kolme vuotta sitten 'Abdullah Tammi oli minulle kiukkuinen, kun suhtauduin hänen äitinsä kuolemaan olankohautuksella. Sanoin hänelle, että ihmiset kuolevat. Kun olin lapsi, yli puolet sukulaisistani olivat eläkkeellä olevia vanhuksia, muutaman vuoden päässä kuolemastaan, sairastamassa syöpää tai vyöruusua...Mennessäni nukkumaan, itkin omia hautajaisiani.

Neljä vuotta sitten kaverini, joka ei ollut muslimi kuoli saatuaan epilepsia-kohtauksen. Hän kuoli kolmekymmentävuotiaana, suremaan jäi kymmenen vuotta nuorempi tyttöystävä, joka muutamaa vuotta aiemmin teki kaikkensa voittaakseen hänen sydämensä - kuusitoistavuotias pikkulapsi.

Hän kannatti Usama bin Ladenia ja vihasi Amerikkaa. Hän oli jopa kasvattanut leukaparran, joka oli nyrkkinsä mittainen. Kun 9/11 tapahtui - hän soitteli kaikille ja kutsui tapauksen kunniaksi oluelle. Seuraavana päivänä nähdessäni hänet, hän kääri sätkää ja tokaisi: "Muu maailma vastaan Yhdysvallat: 4-0!"

Vuosi ennen kuolemaansa hän putosi kerrostalon parvekkeelta - ensin hän makasi sairaalassa ja käveli kepeillä sen jälkeen. Viimeisenä kesänään hän ei enää tarvinnut kainalosauvoja ja pyörällä ajokin sujui.

Kun hän kuoli, kaveri soitti, jonka numero ei enää ollut puhelimeni muistissa ja kertoi ensin varoittelevasti huonoista ja kamalista uutisista. Ajattelin, että tietääkseni soittaja ei ole muslimi, joten eipä ole mitään syytä järkyttyä. "Se-ja-se on kuollut!" Vastasin siihen, että "Aha."

Pari vuotta sitten tämä kaveri oli käynyt hänen haudallaan ja itkenyt vuolaasti - ja mennyt sitten kaljalle.

Pikkuserkkuni katosi kolme vuotta sitten - lopulta sukeltajat kalastivat hänet kuolleena Lapuanjoesta -jo kertaalleen tutkitusta.

Vanhempieni naapurin isäntä teki itsemurhan - sulki autonsa talliin ja käyntiin. Hänellä oli kaksi lasta. Vähän aikaisemmin nuorempi tytär oli piirtänyt isälleen keltaisen auringon ja kirjoittanut yläpuolelle Isille! Isä oli kirjoittanut siihen "Isin auringonlasku."

Vuosi siitä naapurin rouva kuoli syöpään - hänellä oli kaksi syöpää yhtäaikaa. Perheen nuorin poika oli kahdeksanvuotias - hän kävi vähän väliä laskemassa, montako kukkaa olohuoneen pöydälle naapurit ja sukulaiset olivat tuoneet.

Kun olin lapsi, lapsuuttani varjosti kaksi pelkoa - syöpä ja Neuvostoliiton hyökkääminen Suomeen. Raamattuvyöhykkeellä Talvisota on Jumalasta seuraava. Sukuni sotaveteraanit jaksoivat Talvisodasta muistuttaa - niin kauan, kunnes heidän suunsa peitti multa - paitsi isäni isä, hän ei koskaan puhunut sodasta - vihasi kuulemma jopa isoveljieni leikkipyssyjä- paitsi otettuaan muiden veteraanien kanssa viinaa.

Elettiin Neuvostoliiton aikaa ja meilläpäin kommunismi oli kirosana.

Isoisäni eli äitini isä kuoli syöpään jo 1940-luvulla, äitini ei isäänsä muista. Isoisä sairasti syöpää jo ollessaan Lapin sodassa, kuljettaessaan kuorma-autolla sotilaita ja tarvikkeita Oulusta Kuusamoon. Hän kuoli muutamaa vuotta myöhemmin ja isoäitini oli leskenä vuoteen 1972 asti, jolloin avioitui toisen leskeksi jääneen kanssa.

Isoisäpuoleni oli harras helluntaikristitty, hän sai sydänkohtauksen hiekoittaessaan asuntonsa edustaa -nitropurkki etutaskussaan.

Enoni poika eli serkkuni syntyi keskosena: hän kuoli vuoden ikäisenä. Eno ei suulaudestaan huolimatta neljänkymmenen vuoden jälkeen puhu sanakaan poikansa kuolemasta.

Kun äitini täti kuoli - miehensä kuoli jatkosodassa, eikä koskaan nähnyt syntyvää poikaansa, joka puoli vuotta myöhemmin kuoli kovaan kuumeeseen- hänen hautajaisissaan muistosanoissa helluntaiseurakunnassa eräs vanhempi sanoi. että "hän istui usein vanhainkodin aulassa ja odotti jotain ystävällistä sanaa."

Enoni vaimon sisaren mies otti velan taloremonttiin - velanoton jälkeen firmalla tuli taloudellisia ongelmia, joka johti velkaantumiseen ja siitä aiheutuviin huoliin. Hän ei saanut öisin unta, vaimonsa ehdotti: "Haluatko, että hankin sinulle unilääkkeitä?"
Mies vastasi: "Hanki vain, mutta otan ne kaikki yhtäaikaa."

Eräänä aamuna hän nukkui ullakkohuoneessa humalaansa. Vaimo lähti töihin, tuli kotiin ja löysi miehensä roikkumasta kravattinsa varassa.

Erään kaverini kaverin isä -jehovan todistajaperheen isä- asui kotikaupunkini keskustassa, eronneena, yksinasuvana miehenä. Eräät tuttavansa ihmettelivät, miksi hänen asuntonsa ikkunasta loistaa kattovalo päivällä ja yöllä. Mies oli hirttänyt itsensä sähköjohtoihin.

Eräs toinen kaveri kotikaupungissani tunsi tyttöystävänsä jättäneen hänet. Erään kapakkareissun jälkeen hän meni kotiinsa. Perhe heräsi talon isännän hirvikiväärin laukaisuun - poika makasi sängyllään, kivääri leukansa alla tajuttomana - luoti meni aivojen ohi. Seuraavana kesänä hän ajeli isänsä mersulla keskustan rinkiä ympäri - saman tytön kanssa.

Kymmenen vuotta myöhemmin naapurin nuorin lukiolaisikäinen tyttö koki itsensä hylätyksi. Hänet löydettiin huoneestaan ranteensa auki viiltäneenä.

Yläasteen luokkakaverini puukotti siskonsa kuoliaaksi pari kuukautta sitten - siskonsa lasten silmien edessä. Lapsen syntymäpäiväjuhlilla.

Loppu.


Kirjoitti 'Abdullah Rintala vuonna 1433 eli 2012.


Viimeinen muokkaaja, Mzlm pvm Maa Huh 09, 2012 9:17 pm, muokattu 1 kertaa
Maa Huh 09, 2012 1:09 am Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
ummuyusuf



Liittynyt: 16 Syy 2004
Viestejä: 1804

Lähetä Vastaa lainaamalla viestiä
Inna liLaahi wa inna ilehi raa'jiuun.

_________________
"The one who is (truly) imprisoned is the one whose heart is imprisoned from Allah, and the captivated one is the one whose desires have enslaved him." Ibn Taymiyah
Maa Huh 09, 2012 4:41 pm Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:    
Vastaa viestiin    Islamtieto.com Foorumin päävalikko » Kuolema Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry: 
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


Powered by phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Design by TMCrea